Presidentti Niinistön mukaan sekä hän että Putin tietävät, mistä he ovat erimielisiä. Niinistön mielestä vuorovaikutus toimii.

– Pyrimme saamaan selväksi ne asiat, jotka ovat kulloinkin käsillä. Keskustelut saattavat venyä pitkänpuoleisiksi. Puhelimessa saattaa toisinaan mennä tuntikin, Niinistö kertoi Yle TV1:n Ykkösaamussa.

Hänen mukaansa erimielisyydet näkyvät jo siinä, että Suomi on mukana EU:ssa ja tekemässä päätöksiä, joista Venäjä ei ole pitänyt.

Niinistö korosti jälleen, että Suomi on EU:n pakotepäätösten takana.

– Ei kahta kysymystä, etteikö EU:n päätösten takana oltaisi. Ne ovat meidän omia päätöksiämme myöskin, Niinistö painotti.

Askel eteen ja takaisin

Presidentti totesi, että Ukrainan-kriisissä on ollut liikettä edestakaisin: askel hyvään suuntaan ja takaisin.

– Kaikki me haluaisimme uskoa Minskissä neuvoteltuun tulitaukoon. Vaikka alku oli vaikea, viimeksi solmitun sopimuksen perusteella tunnutaan ainakin johonkin mittaan toimittavan, Niinistö arvioi.

Hän pitää Ukrainan-sotatilannetta sinänsä erikoisena, että taloussuhteissa on liikkunut koko ajan toinen raide. Niinistö muistutti, että velkasuhteet ovat osa hybridi-maailmaa.

– Rahavirrat, velat ja saatavat ovat tavallaan finanssien aseellistamista. Niilläkin on valtapoliittista merkitystä entistä enemmän, presidentti muistutti.