Ylen puoluekyselyn mukaan keskustan kannatus pysyy korkeana, vaikka kannatuksessa näkyy laskua helmikuussa. Keskusta on edelleen suosituin puolue 24,9 prosentin kannatuksella.

Keskustan nousussa näkyy protesti päähallituspuolueita vastaan, arvioi erikoistutkija Erkka Railo Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksesta.

– Näkyvissä on samantyyppinen protesti hallituspuolueita vastaan kuin vuonna 2011. Nyt äänestetään keskustaa protestina sille, että SDP ja kokoomus eivät ole kyenneet neljän vuoden aikana maata kunnolla hallitsemaan. Se on se, mikä tekee keskustasta suurimman puolueen, Railo sanoo Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Keskustan kannatus nousi syksyllä ennätyslukemiin. Railon mukaan on väistämätöntä että pientä tasaantumista tapahtuu ennen vaaleja.

– Vaalien lähestyessä äänestyspäätöstä mietitään vähän tarkemmin. Keskustan kannatus voi vielä laskea, mutta vaaleihin on niin vähän aikaa, että ei näissä yleensä kovin isoja heilauksia tapahdu.

SDP:llä edessä historian huonoin vaalitulos?

SDP:n ja kokoomuksen kannatuksen laskussa näkyy hallitusvastuu ja keskustelu hallituksen kysyttömyydestä tehdä päätöksiä.

Pientä nousua on puolueen kannatusluvuissa ollut Antti Rinteen noustua puheenjohtajaksi, mutta mihinkään suureen riemuun ei sdp:n joukoissa ole syytä, sanoo Railo.

– Jos tämä vaalitulos toteutuisi, olisi SDP:n historian huonoin.

– Jos ajattelee tätä optimistisesti niin nousupotentiaalia on todella paljon, koska puolue on saanut kovia kannatuslukemia viimeisen 20 vuoden aikana. On siis paljon äänestäjiä jotka ovat puoluetta jossain vaiheessa äänestäneet ja ovat valmiita tekemään sen uudelleen, mikäli SDP saa asiansa kuntoon, muistuttaa Railo.

Tutkijat: Stubb jakaa kokoomuslaisia

Hallitusvastuu painaa myös kokoomusta, mutta Railon mukaan suurempi syy kannatuksen laskuun on puheenjohtaja Alexander Stubbin hartioilla.

– Kokoomus on Stubbin johdolla lähtenyt vetämään oikeistolaisempaa ja arvoliberaalimpaa linjaa. Tämä on johtanut siihen että puolueesta on lähtenyt poliittisesti keskustassa olevia. Myös kokoomuksen konservatiiviset äänestäjät näyttävät vaihtaneen puoluetta.

Stubbin valinta puheenjohtajaksi näyttää kääntyneen puoluetta vastaan, sanoo professori Tom Moring Svenska social- och kommunalhögskolanista.

– Harmaampi puheenjohtaja olisi ollut puolueelle turvallisempi valinta kuin tälläinen ilotulitusmainen nuori poliitikko, jolla on hirveästi energiaa ja ideoita, mutta ei ehkä niin paljon diplomatiaa ja kokemusta.

– Stubb osaa aktivoida tiettyjä osia puolueesta, mutta samalla vieraannuttaa toisia, Moring arvioi Ykkösaamussa.

Nukkuvien puolue voi heiluttaa vaalitulosta

Ylen kyselyn mukaan kannastaan epävarmojen osuus on kasvanut ennen vaaleja ja oli helmikuussa suurempi kuin kertaakaan koko viime vuoden aikana.

– Tämä nukkuvien puolue luo sellaisen äänestäjien reservin, joka voi periaatteessa heilauttaa vaalitulosta suuntaan tai toiseen, muistuttaa Erkka Railo.

Nukkuvien puolue kertoo paitsi siitä että puolueet eivät ole pystyneet aktivoimaan kannattajiaan, myös kansalaisten turhautumisesta politiikkaan, arvioi Moring.

– Tämä frustraatio koskee ilmeisesti myös sitä osaa äänestäjäkuntaa, joka aktivoitui perussuomalaisten jytkyn aikana.

Nukkuvien määrä ennakoi myös alhaista äänestysaktiivisuutta.

– Keskustan kannatuksen pysyminen korkealla kertoo että muut puolueet eivät ole pystyneet mobilisoimaan äänestäjiään.Tästä seuraa että uurnilla käy vähemmän ihmisiä kuin edellisissä vaaleissa, sanoo professori Moring.

– Tämä on huolestuttava piirre koska se kertoo että Suomessa on potentiaalista epävakautta, joka johtuu siitä että ihmiset eivät halua vaikuttaa politiikkaan olemassa olevien kanavien kautta.