Leikkauslistansa arvostelusta tuohtunut kokoomuksen Ben Zyskowicz vaati muiden puolueiden ensi vaalikauden säästöjä julki.

Zyskowicz esitti maanantaina oman ehdotuksensan julkisen talouden tasapainottamiseksi. Zyskowicz muun muassa poistaisi yksityisen hammashoidon Kela-korvaukset ja jäädyttäisi muiden Kela-korvausten tason ensi vaalikaudeksi.

– Näitä ehdotuksia on hyvin helppo torjua, mutta on humpuukia väittää, ettei ensi vaalikaudella tarvittaisi säästöjä. Kysymys onkin, mistä keskusta, sosiaalidemokraattit tai perussuomalaiset säästäisivät ? Eikö ihmisillä ole oikeus tietää jo ennen vaaleja, mistä aiotte säästää, vai vaalienko jälkeen sen vasta kerrotte? Eikö se ole itseasiassa lapsiltamme ja lapsenlapsiltamme varastamista, kun jatkuvasti velkaannumme vuositasolla miljardeilla euroilla?

Zyskowicz myös muistutti, että tällä vaalikaudella on tehty noin 400 miljoonan korotukset perusturvaetuuksiin.

Zyskowiczia puheenvuorossaan kritisoinut perussuomalaisten Pietari Jääskeläinen katsoi hallituksen indeksileikkausten heikentäneen pienituloisten toimeentuloa. Työttömien, eläkeläisten ja opiskelijoiden ostovoima on alentunut indeksikorotusten jäädyttämisen takia.

– Kansalaisia kurjistava meno jatkuu, jos tietyt puolueet nousevat valtaan vaalien jälkeen. Kokoomuksen suunnalta esitetään leikkauslistaa, jossa vaaditaan kansalaisten perusturvan laajaa heikentämistä. Maassamme on melkein miljoona ihmistä, jotka elävät köyhyydessä alle tonnilla kuussa. Eivätkö eläkeläiset ole eläkettään ansainneet? Onko oikein, että lapsilisiäkin leikataan pienituloisilta perheiltä?

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki puolestaan tivasi pääministeri Alexander Stubbilta, aikooko kokoomus todella jäädyttää indeksikorotukset neljäksi vuodeksi Zyskowiczin listan mukaan.

– Minun ymmärtääkseni tämä on maan hallituksen kyselytunti, kuittasi Stubb kysymyksen, eikä vastannut siihen.

Suomalaisen perusturvan kuten alhaisempien eläkkeiden kehnoa tasoa sivuttiin useissa puheenvuoroissa. Kimmokkeena oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen torstaina julkaisema arviointiraportti perusturvan riittävyydestä tällä hallituskaudella.

Myös vanhustenhoidon tila, ääriajattelun lisääntyminen kouluissa ja alipalkkauksen yleistyminen puhuttivat kansanedustajia.