Mistä on kyse?
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsen Kimmo Sasi (kok.) epäilee sote-ratkaisun syntymistä nykyisen eduskunnan istuntokaudella.
– Ratkaisu on mahdollinen mutta epätodennäköinen, muotoilee Sasi.
Sasin mielestä sosiaali- ja terveysvaliokunnan esittämä yksiportainen kuntayhtymämalli on hätäisesti valmisteltu.
– Erityisen suuri ongelma tässä on se, että perustuslakivaliokunnalle ei ole toimitettu mitään laskelmia mallin taloudellisista vaikutuksista. Samoin esityksestä puuttuvat perustelut siitä, miten malliin on päädytty.
Perustuslakivaliokunta kuulee asiantuntijoita maaliskuun ensimmäisellä viikolla.
– Kuulemme asiantuntijoita tiistaina ja mahdollisesti vielä keskiviikkonakin, Sasi kertoo.
– Perustuslakivaliokunnan lausunnon pitäisi valmistua viimeistään torstaina, että sosiaali- ja terveysvaliokunta saisi mietintönsä valmiiksi perjantaina tai viimeistään lauantaina.
Kangasalan kunnanjohtaja toivoo aikalisää
Kangasalan kunnanjohtaja Oskari Auvinen epäilee, ettei kuntayhtymämallin taloudellisia vaikutuksia ei ole arvioitu kunnolla.
– Asiaa ei ole valmisteltu hyvin ja huolellisesti eli tavalla, joka täyttäisi perustuslain vaatimukset, Auvinen sanoo.
– Näin tärkeässä uudistuksessa on olennaista, että myös kuntia kuullaan. Nykyiseltä eduskunnalta loppuu aika kesken.
Auvisen mielestä uudistus on tarpeellinen mutta nyt tarvitaan aikalisää.
– Tämä meille kaikille tärkeä uudistus on syytä valmistella huolella, ja kunnille pitää vielä antaa mahdollisuus lausua näkemyksensä asiasta.