Urheiluasioista vastaava ministeri Carl Haglund (r.) myönsi tiistaina valtionavustuksia yhteensä 122 liikuntajärjestölle. Suurimmat avustukset menivät lajiliitoille, mutta alueellista avustusta sai 15 yhteisöä.

Yksi avustuksen saaneista on Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu -yhdistys, joka sai 302 000 euroa. Avustuksen määrä on pysynyt kuuden vuoden ajan täysin sama, vaikka kulut on kasvaneet. Silti saatuun summaan ollaan yhdistyksessä todella tyytyväisiä.

– Jos reaalieuroja miettii, niin siihen nähden se on ollut tässä vaiheessa alaspäin, koska kulut kuitenkin kasvaa. Aina tietenkin toivoisi enemmän. Tosiasiat pitää kuitenkin tunnustaa tässä elämänvaiheessa ja tässä tilanteessa missä olemme. Se, että saadaan tämä summa, niin me mennään sillä eteenpäin, PLU:n aluejohtaja Aino-Maija Siren kertoo.

Kolmasosa vuosibudjetista

Saatu avustus on noin kolmasosa yhdistyksen budjetista. Loppurahoituksen eteen on tehtävä paljon töitä. Yhdistyksen toimintaa rahoitetaan hankkeiden, leiri- ja koulutustoiminnan avulla sekä erilaisilla kampanjoilla.

– Ihan hirveästi sen varaan, että julkinen raha tulisi olemaan tämmöisellä organisaatiolla se isoin kokonaisuus, niin ainakaan meidän organisaatiossa ei pystytä luottamaan, Siren kertoo.

PLU:n tavoitteena on innostaa jokainen pohjalainen liikkumaan oman kuntonsa ja hyvinvointinsa vuoksi riittävästi. Tarkoituksena on myös tukea seuroja toimimaan yhteisen hyvän puolesta.