Tausta: Näin raha kulkee hävitystä lottokupongista urheilulle
Urheiluasiaoista vastaava ministeri Carl Haglund (rkp) myönsi tiistaina valtionavustuksia yhteensä 122 liikuntajärjestölle. Vuoden 2015 avaustusten yhteissumma oli yhteensä 40 082 000 euroa.
Lajiliitoista suurin avustus meni 2 miljoonaa euroa saaneelle Palloliitolle. Muita suurimpiin avustuksensaajiin kuuluvia liittoja olivat Suomen Voimisteluliitto Svoli (1 760 000 euroa), Työväen Urheiluliitto (1 585 000 euroa) ja Jääkiekkoliitto (1 375 000 euroa).
Suurin yhdelle liikuntajärjestölle myönnetty avustus oli valtion liikuntajärjestö Valo ryn saama 4 802 000 euroa.
Koripallon avustukseen komea harppaus
Lajiliitoille jaetuissa avustuksissa ei tapahtunut suuria muutoksia viime vuoteen verrattuna.
Ison muutos nähtiin Koripalloliiton saamassa toiminta-avustuksessa. Koripallolle myönnettiin tänä vuonna yli sata tuhatta euroa ennemmän kuin viime vuonna. Vuoden 2015 valtionavustus nousi 125 tuhannella yhteensä 945 000 euroon.
Koriksen saamaan korotukseen on useita syitä. Valtionavustusten määrästä päätettäessä arvioidaan muun muassa liikuntajärjestöjen toiminnan laatua ja laajuutta sekä yhteiskunnallista merkitystä. Lisäksi hallitusohjelmassa painotetaan lasten ja nuorten liikuntaa, aikuisväestön toimintakyvyn parantamista ja huippu-urheilua. Koripallon lisenssipelaajien harrastajamäärä kasvoikin viime vuonna noin 700 pelaajalla yli 14 000 pelaajaan ja MM-kisoissa pelannut miesten maajoukkue on kehittänyt toimintaansa jatkuvasti.
Golfliitolle lisää, kaukalopallolle ja ringetelle vähemmän
Muita viime vuodesta avustuspottiaan kasvattaneita liittoja olivat muun muassa Pesäpalloliitto, Jousiampujainliitto, Käsipalloliitto, Cheerleadingliitto ja Sulkapalloliitto.
Haglund myönsi omiinkin harrastuksiinsa kuuluvalle sulkapallolle 325 000 euroa, 15 tuhatta enemmän kuin vuonna 2014. 12 000 euroa lisäsummasta menee vammaissulkapallon kehittämiseen.
Viime vuonna kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki käveli osittain opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiesesityksen yli. Golfliitolle oli esitetty 550 000 euron valtionavustusta, mutta ministeri vähensi avustussumman 470 000 euroon.
Haglund hyväksyi tänä vuonna alkuperäisen esityksen, ja myönsi golfille enemmän kuin Arhinmäki viime vuonna. Golfliitto saa vuodelle 2015 toiminta-avustusta 510 000 euroa.
Tänä vuonna viime vuotista pienempiin avustuksiin joutui tyytymään esimerkiksi Kaukalopallo- ja Ringetteliitto .
Avustukset myös uusille järjestöille
Suomalainen vapaaottelija Makwan Amirkhani voitti alkuvuodesta komeasti ensimmäisen ottelunsa lajin jättiorganisaatiossa UFC:ssä, ja myös vapaaottelun suomalainen lajiliitto saavutti hienon voiton kabineteissa. Suomen Vapaaotteluliitto ry sai historiansa ensimmäisen valtionavustuksen, kun Haglund myönsi järjestölle 15 000 euron potin.
Myös kehonrakennus- ja fitnessurheilujärjestö IFBB Finland ry sai tänä vuonna ensimmäistä kertaa valtiolta toiminta-avustuksen.
Pienimmät avustukset jaettiin Suomen Saappaanheittoliitolle, Vesiurheiluliitolle ja Castingliitolle. Kukin sai toiminta-avustusta 3500 euroa, mikä on jokaiselle liitolle 1500 euroa vähemmän kuin vuonna 2014.
Casting-urheilussa heitetään painoa kalastusvapoja ja -keloja käyttämällä mahdollisimman pitkälle tai tarkasti. Lajeja ja tyylejä on lukuisia.
Kaikki vuoden 2015 liikuntajärjestöjen avustukset voi lukea täältä.
Korjaus klo 20.44: Käsipalloliiton toiminta-avustus ei laskenut viime vuodesta, vaan kasvoi 12 000 eurolla.