FALUN. MM-laduilla nähdään nelinkertainen olympiavoittaja latukoneen puikoissa. Tomas Wassberg huolehtii latujen kunnosta teknisen delegaatin assistentin Jussi Prykärin mukaan todella pieteetillä.

- Hän on erittäin tarkka omasta jäljestään, niin kuin pitää ollakin. Haluaa tehdä täydellistä työtä, se on miellyttävää meille, Prykäri kehuu.

MM-latujen suunnitteluun osallistunut Wassberg on jäänyt suomalaisille mieleen luultavasti parhaiten olympiavoitosta Lake Placidin kisoissa 1980. Tuolloin Juha Mieto jäi hopealle sadasosan erolla.

Kahden vuoden päästä MM-kisat järjestetään Lahdessa ja Prykärin mukaan Miedolla olisi ainakin valmiuksia samaan rooliin kuin Wassbergillä Falunissa.

- Mikä ettei! Jos Juhalla on kokemusta latukoneen ajamisesta, niin silmää asetteluun on varmasti, Prykäri sanoo.

- Juha on tottunut hiihtämään metsässä kapeaa latua, näkemystä varmasti löytyy.

Olosuhteet kisojen aikana ovat olleet latumiehille vaikeat. Lämpötilojen takia latuja jouduttiin suolaamaan kisojen alkupäivinä, mutta viikonloppuna tämäkin kostautui.

- Olosuhteet tulivat yllätyksenä, odotimme, että yöllä olisi ollut kylmempää. Aamulla on kuivaa, mutta ilmankosteus kasvaa voimakkaasti iltapäivää ja kisojen alkua kohti, Prykäri selittää.

- Paikat, jotka oli suolattu, tuhoutuivat täysin. Ne jouduttiin vaihtamaan. Viime yönä (ennen naisten 10 kilometrin kisaa) sprinttiradan ylämäkiin vaihdettiin lumet eli pantiin kaikki uusiksi.

Jarmo Lehtinen