Viron vaalien kynnyksellä julkaistun mielipidekyselyn perusteella parlamenttiin eli riigikoguun on nousemassa nykyisten neljän puolueen lisäksi kaksi muutakin puoluetta.

Virossa on viiden prosentin vaalikynnys. Uudet puolueet vapaapuolue EVA ja konservatiivinen kansanpuolue EKRE ovat Postimees-lehden teettämän kyselyn mukaan ylittämässä kynnyksen selvästi. Molemmille mitattiin noin yhdeksän prosentin kannatus.

Suurimman puolueen paikkaa pitää niukasti nykyinen pääministeripuolue, reformipuolue. Sitä kyselyssä kertoi kannattavansa 23 prosenttia eli kaksi prosenttiyksikköä vähemmän kuin TNS Emor -tutkimuslaitoksen Postimees-lehdelle viime kuussa tekemässä kyselyssä.

Keskustapuolueen kannatus näyttää useiden viimeaikaisten kyselyjen perusteella vakiintuneen 22 prosenttiin. Vanavedessä ovat sosiaalidemokraatit 20 prosentillaan. Heidän kannatuksensa on kasvanut kaksi prosenttiyksikköä viime kyselystä. Isanmaan ja Res Publican liiton kannattajia on 14 prosenttia eli prosenttiyksikkö vähemmän kuin viime kuussa.

Naiset kannattavat eniten sosiaalidemokraatteja

Uudet puolueet ovat nousemassa riigikoguun ennen muuta miesten äänillä, kysely kertoo. EKRE:lle tukensa on antamassa yli 12 ja EVA:lle 11 prosenttia miehistä. Naisista vastaava osuus molemmilla puolueilla on noin kuusi prosenttia. Naisten suosikki on sosiaalidemokraattinen puolue, jonka kannattajaksi ilmoittautui yli neljännes naisista.

Keskustapuolueen tukijoita ovat edelleen muut kuin vironkieliset, siis pääasiassa vironvenäläiset. Heistä keskustaa kannattaa yli 73 prosenttia. Kakkosena tulevat sosiaalidemokraatit liki 14 prosentillaan. Reformipuolueelle liikenee näillä näkymin vajaat kuusi prosenttia vironvenäläisten äänistä.

Vaalit järjestetään maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Riigikoguun valitaan 101 kansanedustajaa. Äänestysvilkkaus ennakoidaan kyselyn perusteella aiempaa suuremmaksi, lähes 67 prosentiksi. Riigikogun vaaleihin on yleensä osallistunut noin 60 prosenttia äänioikeutetuista. Puoluekantaansa vielä miettivien osuus on tällä kertaa poikkeuksellisen pieni, vain 15 prosenttia.

Todennäköisimmin äänioikeuttaan käyttää korkeasti koulutettu ja hyvätuloinen tallinnalainen. Myös ikääntyneet aikovat uurnille keskimääräistä vilkkaammin, kyselytulokset kertovat.