Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Juha Rehula (kesk.) ei vielä aamupäivän kokouksen perustella osannut kertoa miten sote-lakiesitystä muutetaan.
Perustuslakivaliokunta vaati torstaina merkittäviä muutoksia, jotta sote-uudistus voitaisiin hyväksyä eduskunnassa. Perustuslakivaliokunta katsoi lakiesityksen perustuslainvastaiseksi.
– Olemme tilanteessa, jossa olemme saaneet sosiaali- ja terveysministeriön vastineen perustuslakivaliokunnan eilisiin huomioihin. Me jatkamme tiekartan rakentamista seuraavissa kokouksissamme. Mitään vastausta muutoksista ei pysty tässä vaiheessa vielä antamaan.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta jatkaa asian käsittelyä iltapäivällä, ja maanantainakin voidaan järjestää kokous. Lakiesityksellä on kiire, koska eduskunta jää vaalitauolle vajaan kuukauden päästä. On epävarmaa, ehditäänkö muuttunutta sote-lakia enää käsitellä tällä vaalikaudella.
Juha Rehula rauhoitteli sote-paniikkia.
– Tässä on kuitenkin aikaa. Se joukko, joka pykäliä kirjoittaa ei ole ensimmäistä kertaa lainsäädäntötyössä. Olen tässä vaiheessa luottavaisin mielin, että puolueiden puheenjohtajien julkitulo pääministeri Stubbin suulla voi toteutua.
Valiokunnan esiin nostamat perustuslailliset ongelmat koskivat sote-alueiden hallintoa ja järjestelmän rahoitusmallia. Hallituksen lakiesityksessä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu on annettu viidelle sote-alueelle. Sote-palvelujen tuottamisesta taas vastaisi enintään 19 aluetta. Järjestelmä rahoitettaisiin niin, että puolet kuntien tuloista siirrettäisiin sote-alueille, jotka jakaisivat rahat takaisin tuottaja-alueille.
Perustuslakivaliokunta katsoi, että viiden sote-alueen malli heikentäisi kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia päätöksentekoon. Rahoitusmalli taas johtaisi kuntien eriarvoiseen taloudelliseen asemaan.