Eduskunnan puolustusvaliokunta kuuli aamulla puolustusministeri Carl Haglundia (r.) selvityksestä, joka koskee Suomen ja Ruotsin lähentymistä puolustusasioissa.
Haglund julkistaa selvityksen illalla Tukholmassa yhdessä Ruotsin puolustusministerin Peter Hultqvistin kanssa.
– Ensi tiedon mukaan luvassa on konkreettisia esityksiä, lihaa luiden ympärille, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) kertoi kokouksen jälkeen.
Haglund kuvasi Ylelle raporttia "kunnianhimoiseksi".
– Niin, Haglund sanoi että tämä on kunnianhimoisempi kuin ehkä alkuaan odotettiinkaan, Niinistö totesi.
– Kyllä tässä on uusiakin avauksia mukana. Mielestäni ei mitään suuria yllätyksiä, mutta päästään sitten konkretiaan näistä puheista.
Hän korostaa, että selvityksessä on pitkälti kyse siitä, että sotilaat kertovat, miten pitkälle käytännön asioissa voidaan mennä. Lopulta poliittiset päättäjät ratkaisevat, miten pitkälle mennään.
Yhteistyötä syvennetään ja luottamusta rakennetaan askel askeleelta. Yhteistyö kattaa sekä maa- meri- että ilmavoimat ja koskee vain rauhan aikaa.
– Pitkä tie on edessä. Sodan ajan yhteistyö häämöttää tavoitteena jossain tulevaisuudessa, Niinistö sanoi.