Asikkalalainen veturinkuljettaja päätyi lehtien palstoille jo ensimmäisenä eduskuntavuotenaan saatuaan sakkoja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Tuomio tuli edellisenä vuonna laaditusta maahanmuuttoa koskevasta blogikirjoittelusta. Hovioikeuden mielestä Hirvisaari oli ymmärtänyt, että kirjoitus oli ollut omiaan aiheuttamaan suvaitsemattomuutta ja jopa vihaa muslimeja kohtaan.

Kohua seurasi sarja uusia. Eduskuntakautensa loppumetreillä kansanedustaja myöntää, että provosointi ja mediakohun lietsominen on ollut tietoista.

– Ehdottomasti se (mediakohu) on auttanut minua. Tämähän on täysin tietoista. Lähdin tukemaan kansanliikettä.

– Tämä on ollut nautinnollista. Ikään kuin joku filmi, jossa näyttelen pääosaa, mutta katson sitä sivusta. Tästä voisi kirjoittaa kirjan, ja aion varmaan joskus kirjoittaakin, Hirvisaari summaa.

Määräaikainen erottaminen ja potkut puolueesta

Keväällä 2012 Hirvisaari erotettiin määräajaksi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä. Jupakan taustalla oli Hirvisaaren avustajan blogikirjoitus, jossa tämä satiirista tyylilajia tavoitellen esitti, että hihamerkit auttaisivat poliisia tunnistamaan ulkomaalaiset.

Saman vuoden kesällä Hirvisaari herätti huomiota rinnastamalla homoseksuaalisuuden kehitysvammaan. Päijät-Hämeen poliisi tutki verkkoyhteisö Homma-foorumilla julkaistua kirjoitusta, mutta esitutkinta lopetettiin eikä syytteitä nostettu.

Vilkas kausi perussuomalaisten riveissä päättyi lokakuussa 2013 puolueesta erottamiseen. Hirvisaari oli ottanut eduskunnan lehtereillä kuvan natsitervehdyksiä tekevästä vierastaan.

Vieraansa natsitervehdykset Hirvisaari kuittasi toteamalla, että mies on ”superhumoristi”. Myöhemmin kansanedustaja kuitenkin pyysi anteeksi tapahtunutta.

– Olin perussuomalaisissa ihan kympillä mukana, omalla värikkäällä tavallani. Sitä ei vain puolueen johto ymmärtänyt, että olisi pitänyt antaa näiden värikkäiden ihmisten toimia vapaasti, pohtii Hirvisaari.

Päätösvaltaa kansalle

Hyvin pian puolueesta erottamisen jälkeen Hirvisaari ilmoitti liittyneensä Muutos 2011 -puolueeseen, joka jäi vaaleissa ilman paikkoja. Hirvisaari perusti saman nimisen eduskuntaryhmän, jonka ainoa jäsen hän on.

– Näkyvyyttä oli silloin, kun media halusi kiusata perussuomalaisia minun kauttani. Jännä juttu, että en ole vuoden aikana muuttanut tyyliäni ollenkaan, mutta medianäkyvyyttä ei ole ollut juuri yhtään, Hirvisaari kummeksuu.

Siitä huolimatta hän sanoo pystyneensä toimimaan entistä tehokkaammin tavoitteidensa hyväksi. Maahanmuuttoteeman ohella Hirvisaari on peräänkuuluttanut suoraa kansanvaltaa.

Lakialoitteessaan Hirvisaari perää kansalaisaloitteen vireille panijalle oikeutta määritellä, viedäänkö aloite sitovaan kansanäänestyksen vai eduskunnan päätettäväksi.

– Kansalaismielipide pitää saada kuuluviin. Melkein joka puheenvuorossani muistan mainita asiasta. Tärkein asia, mitä olen saanut aikaan neljän vuoden aikana, on tapahtunut oikeastaan viimeisen vuoden aikana.

Kansanedustaja on esittänyt lakialoitteissaan myös kansanäänestyksen järjestämistä Suomen Nato-jäsenyydestä sekä Suomen eroamisesta EU:sta.

Kauden aikana hän on ehtinyt laatia muutaman talousarvioaloitteen sekä noin 40 kirjallista kysymystä. Hylätyt talousarvioaloitteet koskivat muun muassa Kimolan kanavaa ja Kopsuontien korjaamista

– Moni asia on hylkäyksistä huolimatta toteutunut. Pelkästään Asikkalan kohdalle tuli Kopsuontien päällystäminen, Käkisalmen sillan remontti ja Riihimäen kolmioraide. Kopsuontien aloitteessa olin ensimmäinen allekirjoittaja, mutta näitä asioita on pidetty jo monta kautta esillä, Hirvisaari myöntää ja kiittelee päijäthämäläisedustajia hyvästä yhteistyöstä.

Kirjoitus on osa Yle Lahden juttusarjaa, jossa kerrotaan, mitä Päijät-Hämeen kansanedustajat saivat kuluneella kaudella aikaan.