Kemijärven rakennuslautakunnan puheenjohtaja Esa Kangas (ps.) sanoo, että hänen lisäkseen paikalla oli kokoomuksen edustaja. Paikalle olisi tarvittu vielä vähintään yksi lautakunnan jäsen tai hänen varajäsenensä, mutta se ei onnistunut.

– Tässä oli nyt yhteensattumia liian paljon. Tämä on erittäin yllättävää eikä tällaista ei ole sattunut minun aikanani, Kangas sanoo.

Kemijärven viisijäsenisessä rakennuslautakunnassa on perussuomalaisten ja kokoomuksen lisäksi paikat keskustalla, vasemmistoliitolla ja SDP:llä. Kolmen viimeksi mainitun puolueen edustajia ei saatu kokoukseen.

– Tämähän on pienin lautakunta, joten tällainen mahdollisuus on herkästi olemassa. Lautakunnan jäsenillä on kuitenkin virkavastuu, joten tällaista ei saa tapahtua.

Kemijärven rakennuslautakunta yrittää kokoontua uudestaan ensi viikon keskiviikkona. Asialistalla on muun muassa uhkasakon asettaminen luvattomasta terassista.