Puolueet preppaavat ehdokkaitaan ennen eduskuntavaalikampanjoita. Ehdokkaat saavat koulutusta taloudesta, muista politiikan sisällöistä, esiintymisestä ja kampanjoinnista. Sosiaalinen media on monella mukana koulutuksissa tavalla tai toisella, mutta erillistä some-koulutusta on tarjolla vähän.

– Viime viikonlopun risteilyllä oli ehdokkaille myös some-koulutusta, kertoo Karjalan Keskustan toiminnanjohtaja Matti Kuittinen.

Vihreillä koulutusta on annettu verkko-opetuksena.

– Perusasiat on käyty läpi. Etiketit, mainontaa, Facebook-sivuja ja -ryhmiä, kertoo vs. toiminnanjohtaja Pekka Laukas.

– SDP on järjestänyt some-koulutusta ehdokkaille ja vaalipäälliköille sekä verkko-opetuksena että erillisenä koulutuksena. Viimeksi ehdokkaita koulutettiin some-asioihin viime viikonloppuna Vantaalla, kun SDP kokoontui puheenjohtaja- ja ehdokaspäiville, sanoo SDP:n viestintävastaava Dimitri Qvintus.

Muun koulutuksen ohessa

Muilla sosiaalinen media on kulkenut muun koulutuksen ohessa.

– Vaalistartissamme käytiin asioita läpi ja ohjattiin ehdokkaita somen käyttöön, sanoo Kristillisdemokraattien Kymen piirin vaalipäällikkö Tiina Hämäläinen.

– Onhan siitä jossain yhteydessä mainittu. Minulla on sellainen tunne, että nuoremmalle kaartille se maailma on tuttu. Vanhemmat ehdokkaat eivät välttämättä sitä omaksuisi, vaikka olisikin koulutusta, sanoo Kaakkois-Suomen Vasemmistoliiton toiminnanjohtaja Arto Kaleva.

Perussuomalaisilla on kokemusta sosiaalisen median nostattamista laineista. Vaalien takia erityisiä some-ohjeita ei kuitenkaan ole annettu.

– Aikaisemmin on ollut näitä purkauksia siellä sun täällä. Niiden asioiden yhteydessä on puolueelta ohjeistettu, että voisi harkita ennen kuin painaa lähetä-nappia, sanoo perussuomalaisten Kymen piirin puheenjohtaja Raul Lehto.

Puolueen some-ohjeet jaettu

Monella puolueella on kirjattuna erilliset sosiaalisen median ohjeet, jotka on jaettu ehdokkaille kirjallisina.

– Pääasiassa meillä on käyty läpi Facebookin toimintaa, hyödyntämistä vaalityössä, twitteriä lähinnä. On korostettu sitä, että ehdokas miettii päivityksessään, mitä tälle omalle kaverimäärälle, tälle ihmismäärälle voisin sanoa kasvotusten, sanoo SDP:n Kaakkois-Suomen Sosialidemokraattien toiminnanjohtaja Sanna Koskenranta.

Kokoomuksen koulutuksissa on opetettu muun muassa esiintymistaitoa ja ihmisten kohtaamista torilla, mutta sosiaalisesta mediasta ei ole järjestetty erillistä koulutusta.

– Koulutuksissa ei sosiaalisella medialla ole ollut hirvittävän iso rooli. Jos ehdokas ei ole hyvissä ajoin ottanut sosiaalista mediaa hallintaan, ei vaaleja varten lähdetä tekemään, sanoo Kaakkois-Suomen Kokoomuksen vs. toimininnanjohtaja Jyrki Selenius.

Kokoomuksen ehdokkailta kuitenkin vaaditaan, että vaalitiimissä on yksi some-ammattilainen. Muuten some-opastus hoidetaan henkilökohtaisilla kontakteilla.

– Kuka sitä tarvii, löydämme siihen henkilön ehdokkaan läheltä, tiivistää Selenius.

Artikkelia korjattu 12.2. kello 9.27. Tekstistä on poistettu osa "Vain vihreät ja keskusta ovat tarjonneet ehdokkaille erikseen sosiaalisen median koulutusta". Tekstiin lisättiin SDP:n viestintävastaavan Dimitri Qvintuksen kommentit. Kaakkois-Suomen Sosialidemkoraattien toiminnanjohtajan Sanna Koskenrannan nimi on lisätty sitaatin perään.