Kansanedustaja Juha Väätäinen (ps.) ei lähde perussuomalaisten ehdokkaaksi kevään eduskuntavaaleihin.
Väätäinen kertoo tehneensä lopullisen ratkaisun eilen tiistaina. Hänen mukaansa kyse ei ole ristiriidoista puolueen kanssa.
– Korostan, että tämä ei johdu vaikeuksista perussuomalaisten kanssa, Väätäinen sanoo Yle Uutisille.
Väätäinen sanoo tiedotteessaan jatkavansa eduskuntatyöskentelyään vaalikauden loppuun. Hän ei aio jatkossakaan luopua yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttamisesta eikä politiikasta.
Väätäinen lupaa kertoa tulevista ratkaisuistaan joidenkin viikkojen päästä, aikaisintaan maaliskuun alkupuoliskolla.
Väätäinen oli aiemmin perussuomalaisten Helsingin piirihallituksen puheenjohtaja, kunnes hänet erotettiin tehtävästä erimielisyyksien takia vuonna 2012. Hän on arvostellut julkisesti puolueen puheenjohtajaa Timo Soinia kyvyttömyydestä ratkaista puolueen riitoja.