Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) sanoo, että keskustelussa, joka koski hallituksen niin sanottua perhepakettia, oli erilaisia jännitteitä, mutta lopputulos on hyvä ja päätös oli yksimielinen.
Hän totesi Ylen aamu-tv:n puhelinhaastattelussa maanantaina, ettei kristillisdemokraatit käyttänyt hallituksesta lähtemistä uhkailuna eikä tätä korttia nostettu keskustelussa esiin.
– Mutta on kyllä selvää, että tämä on ollut meille hyvin vakava paikka.
Jos hallituksen ratkaisu olisi ollut toisenlainen, on erittäin todennäköistä, että puolueen olisi ollut vaikeaa jatkaa hallituksessa, Räsänen sanoo. Hänen mukaansa hallituskumppanit tiesivät tästä hyvissä ajoin etukäteen.
Hallituspuolueet sopivat eilen sunnuntaina, ettei eduskunnalle anneta esityksiä kotihoidontuen jakamisesta eikä päivähoito-oikeuden rajaamisesta.
Esitysten kestävyysvajevaikutusten ja taloudellisten vaikutusten kerrottiin tarkentuneen valmistelun aikana, eikä toivottua vaikutusta olisi ollut. Hallituspuolueiden puheenjohtajat eivät kommentoineet asiaa sunnuntaina.
Räsänen kertoo, että uudet laskelmat esimerkiksi kestävyysvajeesta tulivat tammikuussa. Niillä oli hänen mukaansa ratkaiseva vaikutus siihen, ettei kristillisdemokraatit hyväksynyt esityksiä. Puolue kertoi tästä välittömästi hallituskumppaneilleen, hän sanoo.
Räsäsen mielestä perheiden hyvinvointia ei pidä lähteä ratkomaan ensi sijassa arvovaltanäkökulmasta. Nykyistä järjestelmää hän pitää hyvänä, joustavana ja tasa-arvoisena.
– Tässä on huomattava se, että silloin, kun tätä rakennepäätöstä tehtiin, luultiin ja silloin meillä oli edessämme laskelmat, joissa ajateltiin, että tällä olisi merkittävä vaikutus kestävyysvajeeseen.
– Nyt, kun nämä uudet laskelmat tulivat tammikuussa ja niissä todettiin, että se kestävyysvajevaikutus on 0,0 ja päinvastoin kustannuksia olisi yhteiskunnalle tullut tästä ratkaisusta 80 miljoonaa euroa vuodessa ja sen lisäksi rahoitusta olisi tarvittu päiväkoti-investointeihin, meiltä putosi täysin pohja pois, omalta ryhmältämme, löytää yhtään syytä sille, miksi me olisimme voineet tätä tukea ja viedä eteenpäin, Räsänen perustelee puolueen kantaa.
Hän sanoi aamu-tv:n haastattelussa, ettei usko, että asiaa tullaan enää nostamaan esiin.