Mistä on kyse?

Kansanedustaja Ari Jalonen (ps.) vaatii hallitusta pitämään huolta Sakon aseenvalmistuksen säilymisestä Suomessa. Sako valmistaa aseita muun muassa poliisille ja puolustusvoimille.

Italialaisomisteinen Sako harkitsee tarkkuusasetuotannon siirtämistä Italiaan. Syynä ovat tiukat asevientisäädökset ja niiden tulkinta.

Jalonen on jättänyt kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii hallitusta kertomaan, miten tarkkuusaseiden tuotanto säilytetään Suomessa. Hän muistuttaa, että aseenvalmistustaitojen säilyminen on Suomen puolustusvalmiuden kannalta erittäin tärkeää.

Tukea aseostoihin

Jalonen toivoo, että valtio alkaisi tukea tarkka-ampujakoulutuksen saaneiden asehankintoja.

Sakon tarkka-ammuntaan sopivien aseiden hinta on Jalosen mukaan noin 3 000 euroa. Kansanedustajan mielestä valtion pitäisi tukea asehankintoja, jotta tarkka-ampujien ammuntataito säilyisi myös reservissä.

Sako työllistää Suomessa satoja henkilöitä. Tarkka-ammuntaan sopivien aseiden tuotanto muodostaa vain osan yhtiön tuotannosta Suomessa.