Perussuomalaiset aikoo nostaa maahanmuuton keskeiseksi teemaksi eduskuntavaaleissa. Maahanmuuttovastainen euroedustaja Jussi Halla-aho valmistelee parhaillaan puolueen linjauksia maahanmuutosta.

Halla-aho vaati perjantaina tiedostustilaisuudessa, että esimerkiksi jo myönnetty Suomen kansalaisuus olisi voitava perua.

Puolueen puheenjohtaja Timo Soini sanoo, ettei ole Halla-ahon kanssa maahanmuuttopolitiikasta eri linjoilla, mutta ulkoistaa valmistelun Halla-aholle.

– En ole tässä asiassa niin pätevä ja perehtynyt kuin hän, joten hän ja muutamat muut hoitavat maahanmuuttopolitiikkaa enemmän, Soini sanoo.

Halla-aho pohtisi, onko kiintiöpakolaisjärjestelmän ylläpitäminen mielekästä, koska Suomeen tulee hänen mukaansa liikaa "spontaaneja turvapaikanhakijoita". Soini vastaa, että perussuomalaiset sitoutuu kansainvälisiin sopimuksiin.

– Ne me hoidamme viimeisen päällä. Minulla on kiintiöpakolaisista, vietnamilaisista venepakolaisista hyviä kokemuksia, tunnen heitä kymmenmäärin. Minulla ei ole mitään kielteistä sanottavaa heistä, Soini kuittasi.

Halla-aho kertoi perjantaina myös, ettei hän pyri eduskuntaan kevään vaaleissa. Soini sanoo lukeneensa Halla-ahon päätöksestä mediasta.

– Se oli hänen oma päätöksensä ja aavistettavissa, mutten tiennyt siitä etukäteen, Soini sanoi.

– Se kertoo siitä, että hän on itsenäinen ihminen ja kaikkien ei tarvitse minulta kysyä lupaa. En halunnut vaikuttaa hänen päätöksentekoonsa millään tavalla.