Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle esityksen suojelupoliisin (Supo) siirrosta sisäministeriön alaisuuteen. Tällä hetkellä Supo on Poliisihallituksen alainen poliisiyksikkö. Jos lakimuutos menee läpi, Supo siirtyy sisäministeriön alaiseksi 1.1.2016 alkaen.
Sisäministeriön mukaan suojelupoliisin hallinnollinen siirto tehostaisi Supon erityistehtävien hoitoa, vahvistaisi strategista ja poliittista ohjausta sekä selkiyttäisi viraston asemaa kotimaassa ja ulkomailla.
Esityksessä Supo säilyisi poliisiyksikkönä eikä sen toimivaltuuksiin tulisi muutoksia. Supo on aikaisemmin ilmoittanut, että se tukee ehdotusta hallinnollisesta siirrosta suoraan sisäministeriön alaisuuteen.
Sisäministeri Päivi Räsänen pitää siirtoa tarpeellisena, koska Supon toimintaympäristö on muuttunut ja kansainvälistynyt. Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden rajat eivät ole enää nykyisin yhtä selvät, sillä ulkomailla toimivien terroristiryhmien jäsenet ja kannattajat ovat yhä enemmän yhteyksissä Suomeen.
– Muutos vastaa pohjoismaista mallia sekä yleistä eurooppalaista kehitystä. Ruotsissa siirrytään vastaavaan malliin vuodenvaihteessa, ja muissa pohjoismaissa suojelupoliisia vastaava viranomainen vastaa jo nyt toiminnastaan suoraan ministeriölle, Räsänen sanoo sisäministeriön tiedotteessa.
Supon siirron taustalla on suojelupoliisin hallinnollista asemaa pohtinut raportti, joka luovutettiin sisäministeri Päivi Räsäselle (kd.) syyskuun lopussa. Sisäministeriön mukaan tuoreet kansainväliset konfliktit ovat myös korostaneet Supon roolia tilannetiedon tuottajana muille turvallisuusviranomaisille ja valtion johdolle.
Suojelupoliisin tehtävänä on torjua hankkeita ja rikoksia, jotka voivat vaarantaa valtio- ja yhteiskuntajärjestystä sekä valtakunnan turvallisuutta.