Eduskunta on hyväksynyt kansalaisaloitteen avioliittolain muuttamisesta. Paljon keskustelua herättäneestä lakialoitteesta äänestettiin nyt toista kertaa, ja asian käsittely eduskunnassa saatiin päätökseen. Aloite hyväksyttiin äänin 101–90. Pohjoissavolaisten kansanedustajien äänet jakautuivat samoin kuin ensimmäisellä äänestyskerralla: kuusi alueen kansanedustajista äänesti avioliittolain muuttamista vastaan ja kolme sen puolesta.

Ensimmäisen kerran asiasta äänestettiin kaksi viikkoa sitten, jolloin avioliittolain muuttamista kannatti 105 ja vastusti 92 kansanedustajaa.

Kuten ensimmäiselläkin kerralla perussuomalaisten Kimmo Kivelä ja Pentti Oinonen, keskustan Elsi Katainen ja Seppo Kääriäinen sekä SDP:n Kari Rajamäki äänestivät avioliittolain muuttamista vastaan. SDP:n Tuula Väätäinen, vasemmistoliiton Erkki Virtanen ja kokoomuksen Markku Eestilä sen sijaan kannattivat uutta lakia. Keskustan Markku Rossi äänesti tyhjää.

Samalla eduskunta hyväksyi lausuman, jossa ehdotettiin, että hallitus ryhtyy valmistelemaan tasa-arvoisen avioliittolain edellyttämiä muutoksia muihin lakeihin ja antaa esityksen eduskunnalle vuoden 2015 loppuun mennessä.

Uudistettu avioliittolaki tulee esityksen mukaan voimaan maaliskuussa 2017.

Artikkelia korjattu: Keskustan Markku Rossi äänesti tyhjää, ei lakialoitetta vastaan kuten jutussa aiemmin väitettiin.