Rahapelien toimintaa arvioivan rahapeliasioiden neuvottelukunnan jäsen, kansanedustaja Mika Lintilä (kesk.) paheksuu talouspoliittisen ministerivaliokunnan asiakirjojen vuotamista lehdistölle.
Helsingin Sanomat kertoi viime viikolla, että valiokunnassa on käsitelty Veikkauksen, Raha-automaattiyhdistyksen ja Fintoton yhdistämistä.
Lintilän mukaan asiasta keskusteltiin aamulla rahapeliasioiden neuvottelukunnan kokouksessa. Hänen mukaansa salaisiksi luokitellut asiakirjat on vuodettu Helsingin Sanomille taustamateriaaleineen.
– On aika huono juttu, että viime perjantain kokouksessamme luimme Helsingin Sanomista talouspoliittisen ministerivaliokunnan käsittelystä, hän sanoo.
Lintilä ei ole tietoinen, aiotaanko vuodosta tehdä tutkintapyyntö vai ei. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan puheenjohtaja on pääministeri Alexander Stubb (kok.). Valiokunnan sihteeristönä toimivan valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki ei perjantaina halunnut kommentoida asiaa.
Lintilä ihmettelee asiaan ylipäätään liittyvää salaisuutta.
– On aika yllättävää, että neljä kuukautta ennen vaaleja tämä otetaan talouspoliittiseen ministerivaliokuntaan salaiseksi asiaksi, hän sanoo.
Lintilän mukaan tämänpäiväisessä kokouksessa todettiin, että osa esitetyistä viidestä tai kuudesta mallista on valmiita etenemään. Lintilän mielestä valiokunnan ei kuitenkaan pidä liputtaa jonkin vaihtoehdon puolesta, ennen kuin niistä on tehty vaikuttavuuslaskelmat.
– On mahdotonta ajatella, että ilman niitä tehtäisiin Suomen pelihistorian suurin päätös, hän sanoo.
Lintilän mukaan asiasta tarvitaan parlamentaarinen valmistelu, jossa ovat mukana edunsaajat ja sisäministeriön virkamieskoneisto. Vaihtoehtojen joukossa tulee hänen mielestään olla myös nykyinen tilanne, jossa pelien järjestäjät toimivat kukin tahollaan.
Stubbin mukaan Veikkauksen, Raha-automaattiyhdistyksen ja Fintoton yhdistämisestä on keskusteltu jo pitkään. Asian valmistelu kuuluu sisäministeriön vastuulle.
Ministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoi perjantaina vuodon hämmästyttäneen myös sisäministeriössä. Hän pitää puolestaan normaalina, että talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa valmisteluvaiheessa olevia "yhteiskunnallisesti merkittäviä" asioita luokitellaan salaiseksi.