Uuraisilla kunnan valtuustossa koettiin heti viikon aluksi maanvyörymä kahden suurimman valtuustoryhmän välillä. Peräti kaksi keskustan valtuutettua loikkasi perussuomalaisiin. Loikan taustana oli väsyminen siihen, etteivät asiat omassa ryhmässä edenneet.

- Sellaiseen tulokseen tulin pitkän pohdiskelun jälkeen. Ihan asioiden hoidon ja avointen kysymysten hoitamiseksi katsoin, että perussuomalaisten valtuustoryhmässä nämä asiat etenevät reilussa maalaishengessä, kertoo puoluetta vaihtanut, Uuraisten kunnanhallituksen puheenjohtaja Jarkko Lehtovirta.

Toinen Uuraisilla loikanneista on Raimo Paanala.

Syyt siihen, miksi sukset menevät ristiin ovat moninaiset. Voi olla kyse henkilökemiasta tai sukupolvien välisestä valtataistelusta, tai sitten aidosti siitä etteivät poliittiset mielipiteet ja tavoitteet käy yksiin. Näin kävi viime keväänä, kun kokenut demarivaltuutettu, Kauko Isomäki vaihtoi Jyväskylässä perussuomalaisiin.

- Sosiaalidemokraattina olin sitä mieltä, ettei pieniä terveyskeskuksia eikä pieniä kouluja pidä lakkauttaa. Jyväskylässä demarit ajoivat joka tapauksessa sellaista linjaa, että pienet koulut on lakkautettava tai ainakin niitä on karsittava. Sitä asiaa vastustin, Isomäki kertoo.

Loikanneet kertovat, ettei päätös ryhmän vaihdosta ollut helppo. Eniten arveluttaa se, mitä loikasta ajattelevat äänestäjät. Uuraisilla tänään haastatellut äänestäjät panivat kuitenkin etusijalle asioiden hoidon ja pelkäsivät, että politikointi vain hidastaa sitä.

Loikkaukset valtuustoryhmästä toiseen jatkuivat tänään, tällä kertaa perussuomalaisista keskustan suuntaan. Valtuustoryhmää vaihtoi Jyväskylässä valtuutettu Matti Björk.

Lehtovirtaa ja Isomäkeä Yle Keski-Suomelle haastatteli Timo Hytönen.