Varkauden perussuomalaisten valtuustoaloite kyläneuvoston perustamisesta kaupunkiin on saanut tuulta siipiensä alle. Kaupunginhallitus päätti eilen, että neuvosto perustetaan ja sinne valittavat henkilöt nimetään ensi vuoden alussa.

Kyläneuvoston on tarkoitus olla kylien ja kaupungin välinen yhteistyö- ja keskustelufoorumi, jonka kautta kaupunki voi tiedottaa kyliä koskevista asioista ja jonka kautta kylät saavat asiansa paremmin kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. Edustajat valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan.