Eduskunta hyväksyi viime viikolla kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Avioliittolakia muutettaneen vielä joulukuussa niin, että myös samaa sukupuolta oleville pareille tulee kaikki samat oikeudet kuin nykyään miehellä ja naisella on avioliitossa.
Uudistukseen liittyy monta muuta lakimuutosta, kuten laki rekisteröidystä parisuhteesta ja laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta. Nämä muutokset eduskunta lykkää vaalien yli. Niiden kohtalo on siis vaalien jälkeisen hallituksen ja eduskunnan varassa.
Kansalaisaloitetta vastustanut kristillisdemokraattien puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen totesi tuoreeltaan, että koko uudistus voi mennä kumoon vaalien jälkeen. Se edellyttäisi jälleen uutta lakiesitystä ja eduskunnan päätöstä. Nyt myös Sirkka-Liisa Anttila yhtyy Räsäsen näkemykseen.
– Toivon joka tapauksessa, että uudistus valmistellaan huolellisesti. Nyt kansa on jaettu kahtia, Anttila sanoi Yle Hämeen keskusteluohjelmassa Politiikan puhemylly.
Myös Räsänen arvosteli uudistuksen valmistelua.
– Esimerkiksi uudistuksen vaikutuksia lapsiin ei ole arvioitu, kuten huolellisessa valmistelussa pitäisi, Räsänen moitti.
Sirkka-Liisa Anttila, aiotko nostaa avioliittolain muutosten vastustamisen esiin vaalikampanjassasi?
– Aika näyttää, nouseeko tämä teema vaalikampanjaan.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) varoittaa väheksymästä kansalaisaloitteen lopputulosta.
– Normaalien periaatteiden mukaan nyt tehtävät avioliittolain muutokset tulevat voimaan eduskunnan päätösten mukaisesti. Muuten voisi näyttää siltä, että kansalaisaloitteen perusteella tehtävät päätökset ovat vain nukketeatteria, että ne olisivat kevyemmin muutettavissa kuin toiset eduskunnan hyväksymät lait.
"Harkitsen tarkkaan, josko liittyisin kirkkoon"
Vasemmistoliiton varapuheenjotaja Aino-Kaisa Pekonen kertoo käydyn keskustelun muuttaneen hänen suhtautumistaan evankelisluterilaiseen kirkkoon.
– Pikkuisen ihmettelen näitä ihmisiä, jotka eroavat kirkosta. Itse en ole kirkon jäsen, mutta mieluummin pitäisi olla jäsen niissä yhteisöissä, joihin haluaa vaikuttaa.
Voisitko liittyä kirkon jäseneksi?
– Olen itse asiassa ruvennut harkitsemaan hyvinkin tarkkaan, josko minä liittyisin kirkkoon. Ne näkemykset, joita avioliittokeskustelun yhteydessä on tullut, kuten arkkipiispa Kari Mäkisen lausunnot, ne arvot edustavat sitä minun kirkkoani, johon voisin kuulua. Harkitsen vielä.