Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä suhtautui tyynesti sukupuolineutraalin avioliittolain etenemiseen, vaikka hän itse vastusti sitä perjantain äänestyksessä.

Hän uskoo, että avioliittolain muuttaminen menee muitta mutkitta läpi suuressa valiokunnassa ja eduskunnan toisessa käsittelyssä.

– Uskon, että jokainen edustaja käyttäytyy samalla tavalla kuin tuolla salissa. Enemmistö oli sen verran selkeä, että en usko, että se missään käsittelyvaiheessa enää muuttuu muuksi.

Sipilä sanoi, että hänen kantansa asiaan on ollut koko ajan selkeä. Hän ei pidä lakimuutosta ihmisoikeuskysymyksenä.

– En nähnyt, että avioliittolakia tarvitsee puutteiden korjaamiseksi muuttaa, vaan se olisi voitu tehdä muulla tavalla.

Sipilältä kysyttiin, tarkoittaako äänestystulos, että seuraavan hallituksen pitää tehdä työtä sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta.

– Tämä on nyt eduskunnan tahto, ja sen mukaan edetään, hän muotoili.