Suomen jääminen ulos EU:n maitotukipäätöksestä kirvoitti kiivaan väittelyn keskustan kansanedustajan Sirkka-Liisa Anttilan ja kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Arto Satosen välille. Ylen aamu-tv:ssä lauantaina kohdanneet poliitikot kiistelivät siitä, kenen syytä oikeastaan oli, että Suomi jäi nuolemaan näppejään.

EU ilmoitti alkuviikolla, että Baltian maat saavat apupaketin, jonka tarkoitus on tukea Venäjän tuontikiellosta kärsiviä maidontuottajia. Suomi jäi ilman tukea.

Aiemmin Suomen maatalousministerinä toiminut Anttila huomautti, että Etelä-Euroopan maat pitävät EU:ssa aina yhtä. Anttilan mielestä maitotukipäätös olisi pitänyt neuvotella jo elokuussa, kun etelän hedelmä- ja vihannestuottajille neuvoteltiin korvauksia.

– Siinä päätöksessä, kun tämä tehtiin, olisi pitänyt ymmärtää hoitaa konkreettisempi päätös myöskin pohjoisen eli Suomen ja Baltian maidon osalta. Nyt olemme tavallaan takamatkalla, osittain siitä syystä, että kriteerit siellä olivat väärät, Anttila selitti.

Anttilan mukaan maitotuen maksamisen peruste olisi pitänyt riitauttaa.

– Meidän olisi pitänyt riitauttaa se peruste, että maidon tuottajahinnan alennus on ainoa kriteeri Venäjän viennin osuuden lisäksi...eikä oteta huomioon osuuskunnan kompensointimahdollisuutta, Anttila sanoi.

Suomi jäi ilman tukea täällä käytössä olevan osuuskuntarakenteen takia.

Satonen ei hyväksynyt Anttilan kritiikkiä. Hän puolusti puoluetoverinsa maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpon toimintaa EU:ssa.

– Se, että tässä olisi asioita jotenkin taitamattomasti hoidettu, sitä väitettä en kyllä allekirjoita, Satonen puolustautui.

Satonen huomautti, että EU-neuvotteluissa on aina mukana virkamieskoneisto eikä kukaan neuvottele omin päin.

– Ei tässä meidän puolelta mitään virheitä ole tehty, Satonen sanoi.

Hän nosti puolestaan esiin EU:n Suomelle maksaman vakavien vaikeuksien tuen pienenemisen joitain vuosia sitten.

– Nyt täytyy hiukan suhteuttaa näitä asioita. Silloin kun Sirkka-Liisa oli ministerinä keskustan kaudella, niin vakavien vaikeuksien 141-tuki putosi 133 miljoonasta 63 miljoonaan, Satonen näpäytti.

Satosen mielestä maatalouspolitiikkaa on hoidettu kuluvalla vaalikaudella erittäin hyvin aiempaan verrattuna.

– Kannattavuus on tänä päivänä maataloudelle erittäin heikko. Tämä kertoo siitä, että ei se onnistuminen kovin hyvää ole ollut, Anttila näpäytti takaisin.