Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon mukaan Savukosken Soklin fosforimalmikaivoksen liikenneyhteyksissä ykkösvaihtoehdoksi on valittu junarata. Vielä viime kesänä pohdittiin teiden rakentamista.

Risikon mukaan parhaillaan selvitetään, miten valtion ja lannoiteyhtiö Yaran kustannukset voisivat liikennejärjestelyissä jakautua. Hallitus ei myöntänyt infrahankkeelle rahaa varsinaisessa budjetissaan eikä lisäbudjetissaan.

Myös ministerit Antti Rinne ja Lauri Ihalainen korostivat silti tiistaina eduskunnassa, että Soklin kaivoshanke otetaan erittäin vakavasti.