Vasemmistoliiton Oulun kunnallisjärjestö pyytää Oulun kaupungin työntekijöitä ilmiantamaan tekemättä jäävät työt. Sunnuntaina vuosikokouksensa pitäneen kunnallisjärjestön mukaan tekemättömiä töitä on valtavasti esimerkiksi vanhustenhoivan, lastensuojelun, kiinteistön kuntotarkkailun ja kunnossapidon puolella.

Kunnallisjärjestö ehdottaa perustettavaksi tekemättömien töiden tietopankkia. Siihen voitaisiin löytää työvoimaa kaupungin organisaation sisältä tehtäväkierron ja henkilöstön uudelleensijoituksen avulla. Kunnallisjärjestön mukaan siten saataisiin aikaan myös selvää säästöä kaupungin painiessa talousongelmien kanssa. Vasemmistoliiton kunnallisjärjestö nostaa esiin, että viime vuonna varhaiseläkemenoperusteista eli varhe-maksuja on maksettu Oulussa 1,8 miljoonaa euroa ja kuluvalle vuodelle ennuste on jo yli 2 miljoonaa euroa.

Kunnallisjärjestön mielestä tekemättä jäävien kuntatöiden ilmiantaminen olisi huomattavasti terveempää kaupungin ja ihmisten edun kannalta kuin ”turhien töiden” ilmiantaminen Keskustan Juha Sipilän esittämällä tavalla. Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön käsityksen mukaan kuntaorganisaatioissa on enemmän tekemättömiä kuin turhia töitä.

Tekemättä jääviä kuntatöitä voi ilmiantaa myös suoraan kunnallisjärjestön puheenjohtajalle Rauno Hekkalalle.