Kauhavan kaupunginjohtajan valintaprosessi on ollut pitkä Ensimmäisen kerran paikka oli haussa jo keväällä. Hakijoita oli tuolloin vain kolme. Heidän joukossaan ei ollut nykyinen kaupunginjohtaja Harri Mattila.

Paikka tuli hakuun uudelleen syksyllä, jolloin syyskuussa olleeseen määräaikaan mennessä paikkaa haki 19 henkilöä, heidän joukossaan myös Vaasan entinen kaupunginjohtaja Markku Lumio.

Lokakuussa myös nykyinen kaupunginjohtaja Harri Mattila ilmoitti olevansa käytettävissä. Marraskuun alussa valintaa valmisteleva työryhmä esitti virkaan Lumiota. Varsinaisessa äänestyksessä Lumion takana olivat keskusta, kokoomus ja sosiaalidemokraatit. Demariryhmän sisällä mielipiteet tosin jakaantuivat. Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit kannattivat Harri Mattilaa.

"Nyt katsotaan eteenpäin"

Pitkänlinjan valtuutettu, kristillisdemokraattien Arja Luoma olisi toivonut Mattilalle jatkoa, mutta ei aio jäädä asiaa märehtimään.

- Tulos on tämä ja nyt katsotaan eteenpäin.

Arja Luoma tunnustaa prosessin olleen hieman omalaatuinen.

- En tykännyt siitä, että esimerkiksi työryhmän asioita ja Lumion nimi tuotiin tuotiin julki ennenaikaisesti. Minusta se olisi pitänyt tulla hallituksen kautta.

Syytä siihen, miksi nykyinen kaupunginjohtaja ei enää kelvannut enemmistölle, Luoma voi vain arvailla. Yhtenä syynä hän pitää sitä, että osan mielestä Mattila ei ole ollut riittävästi esillä.

- Kukaan ei ole sitä suoraan kertonut, mutta ehkä nyt haluttiin joku näkyvämpi henkilö.

Lumion suhteista odotetaan hyötyä liike-elämälle

Kauhavan kaupunginvaltuuston keskustalainen puheenjohtaja Jouko Mäkinen oli kokouksen jälkeen huojentunut. Puheenjohtajan rooli on hankala, ja tärkeässä äänestyksessä menettelytapavirhe voi johtaa valituksiin. Äänestys käytiin nimittäin siitäkin, valitaanko joku muista hakijoista varalle siltä varalta, ettei Lumio ei ota paikkaa vastaan. Ei valittu.

- Lumio on energisen oloinen ja täynnä uusia ideoita. Hän tuo varmasti uutta Kauhavalle, uskoo Jouko Mäkinen.

Erityisesti Mäkinen toivoo uuden johtajan tuovan virtaa Kauhavan elinkeinoelämään, jossa yhteistyö Vaasan suuntaan on jo ennestään vahvaa.

- Suhteista, mitä hän on luonut yritysmaailmaan, on varmasti meille hyötyä.

Markku Lumio toimi Vaasan kaupunginjohtajana kymmenen vuotta. Ennen Vaasan vuosiaan hän vaikutti kokoomuksen riveissä Jyväskylän kunnallispolitiikassa. Värikkäiden vaiheiden jälkeen Lumion kausi Vaasan johdossa päättyi 1. helmikuuta 2011. Lumio ilmoitti tuolloin eroavansa kaupungin johdosta luottamuspulan takia.

Viime vuosina Lumio on työskennellyt mm. Vaasan yliopiston yhteiskuntasuhteista vastaavana henkilönä. Kauhavan kaupunginjohtajana hän aloittaa ensi vuoden alusta.