Valtuuston mahtipuolueet kokoomus ja sosialidemokraatit halusivat korottaa kunnallisveroa 0.25 prosenttiyksikköä. Muut puolueet, eli Pro Hämeenlinna -koalitio, perussuomalaiset, keskusta, vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit, joihin myös vihreät tällä kertaa yhtyi, halusivat kovemman 0,5 prosenttiyksikön korotuksen. Äänestyksessä suurten puolueiden rivit pitivät. Hämeenlinnan veroprosentti on ensi vuonna 20.5.
Budjetti pureutuu rakenteisiin
Hämeenlinnan säästöbudjetin kuumimpia kohtia on kolmen terveysaseman lakkauttaminen ja Vanajaveden sairaalan yhden osaston siirto keskussairaalaan Ahvenistolle. Nämä ehdotukset on talousarviossa pehmennetty siten, että asioita tutkitaan. Eli päätökset tehdään myöhemmin. Samaan pakettiin kuuluu terveysasemien toimien tehostaminen.
Tehostaminen ei riitä
Kaupunginjohtaja Timo Kenakkalan mukaan budjetista on otettu kaikki löysät pois. Siitä huolimatta Hämeenlinna tekee ensi vuonna tappiota 2,4 miljoonaa euroa. Voitolle päästään suunnitelmien mukaan vasta vuonna 2017.
– Valtio aiheutti sen verran suuret ongelmat, ettei niitä voi paikata yhdellä kertaa. Vaatii useamman vuoden, että pääsemme tasapainoon, mietti ensimmäisen budjettinsa laatinut Timo Kenakkala.
Tilaaja-tuottaja -malli katkolla
Hämeenlinnassa pitkään ollut tilaaja-tuottaja -malli saa yhä kovempaa arvostelua. Nyt mallia ajamassa olleessa kokoomuksessakin mietitään hallinnon uudistamista. Osasyynä on tosin valtion sote -uudistus.
– Kun sote -uudistus on tulossa, on tilaaja-tuottaja -malli kuntatasolla turha, arvioi kokoomuksen ryhmän puheenjohtaja Kaija-Leena Savijoki.
Joissain puolueissa mallia on karsastettu jo pitkään.
– Olemme oikeastaan olleet koko ajan mallia vastaan sanoo vasemmistoliiton ryhmän puheenjohtaja Ritva Oinonen.