Kauhavan kaupunginjohtajakisa ratkeaa myöhään maanantai-iltana. Monipolvinen valintaruletti on jatkunut jo pitkään. Aluksi isoimmat valtuustoryhmät ohittivat nykyisen kaupunginjohtajan Harri Mattilan. Vaikka paikka pantiin toistamiseen hakuun, niin astelmat näyttävät säilyneen muuttumattomina.

Kokoomuksen kansanedustajan, Kauhavan kaupunginvaltuuston jäsenen Janne Sankelon mukaan isoimmat valtuustoryhmät ovat Vaasan entisen kaupunginjohtajan Markku Lumion takana.

– Tunnen Lumion toimintatavat. Olen istunut Vaasan valtuustossa kaksi kautta Lumion aikana, sanoo Sankelo. Hän toimii myös valintatyöryhmän jäsenenä.

– Kauhavalla on ollut jonkin verran tyytymättömyyttä nykyiseen kaupunginjohtajaan Harri Mattilaan. Keskustan, kokoomuksen ja sosiaalidemokraatiien ryhmästä on tullut sen verran vahva kannatus Lumiolle, että uskon hänen voittavan kolmen suhde yhteen, laskee Janne Sankelo

Janne Sankelo oli maanantaina Pohjanmaan Radion politiikkovieras.