Yle Uutiset selvitti, mitkä satuhahmot parhaiten kuvaavat suomalaisia puolueita. Kyselyn ensimmäisessä vaiheessa eduskuntapuolueiden puoluesihteerit luonnehtivat omaa omaa puoluettaan.
Puolueet satuhahmoina -kyselyssä toinen kysymys kuului: Minkä lastentarinoiden hahmojen koette edustavan parhaiten muita eduskunnan puolueita?
Puoluesihteerien tulkinnat toisista puolueista menivät iloisesti ristiin.
Sekä kokoomuksen että SDP:n koettiin olevan Obelix. SDP nähtiin Muumimammana mutta myös Muumipappana.
Pikku Myy luonnehtii sekä vasemmistoliittoa että kristillisdemokraatteja
Kristillisdemokraattien ja vasemmistoliiton molempien tulkittiin olevan Pikku Myy.
Vasemmistoliiton mielestä keskusta on kuin sarjakuvahahmo B. Virtanen. Kuitenkin SDP luonnehti itseään B. Virtaseksi.
Siinä missä vihreät sanoi olevansa rohkea Peppi Pitkätossu, SDP näki vihreät pikemminkin sadun rauhallisena Annikana. RKP piti itseään urheana Asterixina, mutta kokoomuksen mielestä RKP on pikemminkin pieni koira Idefix.
Myös kristillisdemokraatit näki itsensä voimajuomaa nauttivana Asterixina, vaikka muut puolueet pitivät kristillisdemokraatteja tiernapoikana ja Lasten Katekismuksen hahmona.
Kokoomus on Roope Ankka, kristillisdemokraatit on Vilijonkka
Pientä yksimielisyyttä Yle Uutisten Puolueet satuhahmoina -kyselyssä kuitenkin löytyi.
Kokoomus oli kahdesti Roope Ankka. Vasemmistoliitto sai kaksi mainintaa Pikku Myynä. Kristillisdemokraatit oli kahdessa arviossa Vilijonkka.
– Neuroottisuuteen ja kontrolliin taipuvainen koti-ihminen, kuten keskustan Timo Laaninen valintaa kristillisdemokraattien satuhahmoksi perustelee.
RKP:n mielestä vasemmistoliitto on Robin Hood. Tämä oli kyselyn ainoa tapaus, jossa puolue määritteli toisen puolueen täsmälleen samaksi satuhahmoksi jonka puolue itse oli valinnut.
RKP valitsi perussuomalaisten hahmoksi kiroilevan Cartmanin, mikä osui sikäli yksiin, että perussuomalaiset piti itseään Kiroilevana siilinä.
Seuraavassa listaus siitä kuinka puolueet luonnehtivat toisiaan satuhahmoina.
Kokoomuksen näkeymys puolueista satuhahmoina
Muita puolueita luonnehti kokoomuksen puoluesihteerinä toiminut Taru Tujunen. Hän sijoitti kaikki puolueet Asterix-sarjakuvaan.
SDP = Amaryllix (kalakauppias, jonka kalat haisevat pilaantuneilta)
Perussuomalaiset = Caravellix (seppä, joka saa aikaan kylän tappelut)
Keskusta = Obelix (isokokoinen ja pysyvästi yli-inhimillisen voimakas hiidenkivien toimittaja)
Vasemmistoliitto = Trubadurix (epävireisesti laulava mutta omasta mielestään nero bardi)
Vihreät = Senilixin vaimo (kaipaa urbaania elämää, mutta on kiinni yhteisössään)
RKP = Idefix (Obelixin lemmikkikoira)
Kristillisdemokraatit = Teosofix (asukas, jonka nimi viittaa jumalviisauteen)
SDP:n näkemys puolueista satuhahmoina
Kokoomus = Hanhi joka muni kultamunia (Klassisessa lastensadussa perhe joutui perikatoon ja hanhi tapettiin, mutta itse hanhea ei surtu, vain sen kultamunia)
Perussuomalaiset = Paroni von Münchhausen (Saksassa 1700-luvulla elänyt vapaaherra, joka keksi itsestään tarinoita, väitti vetäneen itsensä omista hiuksistaan ylös suosta)
Keskusta = Mämmilä (Tarmo Koiviston piirtämä sarjakuva Suomesta)
Vasemmistoliitto = Tommi (Peppi Pitkätossun naapuri)
Vihreät = Annika (Peppi Pitkätossun naapuri)
RKP = Vilkas (yksi seitsemästä kääpiöstä Lumikki-sadussa)
Kristillisdemokraatit: Mänkki (Tiernapojat-näytelmän tähteä pyörittävä hahmo)
Luonnehdinnat muista puolueista teki SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen.
Perussuomalaisten näkemys puolueista satuhahmoina
Kokoomus = Kaarina (Sari Luhtasen ja Tiina Pajun tekemässä Maisa ja Kaarina-sarjakuvassa Kaarina pyyhkii ikävät asiat päiväjärjestyksestä lasillisella skumppaa)
SDP = Maisa (Maisa ja Kaarina -sarjakuvassa Maisa huhkii kuntonsa vuoksi, mutta ei ymmärrä miksi sipseillä ja punaviinillä ei laihdu)
Keskusta = Batman
Vasemmistoliitto = Toro (Marvel-hahmo, joka kykenee ympäröimään itsensä tulella)
Vihreät = Lassi (Lassi ja Leevi -sarjakuvan poika jolla on mielikuvitusta liikaakin)
RKP = Herra Fantastinen (Marvelin Ihmeneloset-hahmo, jonka kädet venyvät joka paikkaan)
Kristilisdemokraatit = Benkku (Lasten Katekismuksen poika, joka leikkiessään pohtii hyveitä)
Muita puolueita luonnehti perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.
Keskustan näkemys puolueista satuhahmoina
Keskustan puolesta muita puolueita luonnehti puoluesihteeri Timo Laaninen. Hän sijoitti kaikki puolueet Muumien maailmaan.
Kokoomus = Nipsu
SDP = Muumimamma
Perussuomalaiset = Haisuli
Vasemmistoliitto = Pikku Myy
Vihreät = Nuuskamuikkunen
RKP = Tiuhti ja Viuhti
Kristillisdemokraatit = Vilijonkka
Vasemmistoliiton näkemys puolueista satuhahmoina
Kokoomus = Roope Ankka
SDP = Muumipappa
Perussuomalaiset = Jurpo (Pahkasika-lehdessä julkaistu Hannu Pyykkösen julmanhauska sarjakuvahahmo)
Keskusta = B. Virtanen (Ilkka Heilän sarjakuvan päähenkilö, joka saa toimistotyössä huonoa palautetta)
Vihreät = Viivi (Jussi Tuomolan Viivi ja Wagner -sarjakuvan valveutunut naispäähenkilö)
RKP = Hannu Hanhi
Kristillisdemokraatit = Pikku Myy
Muita puolueita luonnehti vasemmistoliiton puoluesihteeri Marko Varajärvi.
Vihreiden näkemys puolueista satuhahmoina
Kokoomus = Taikaviitta (Aku Ankka salaisena supersankarina)
SDP = Aku Ankka
Perussuomalaiset = Superhessu (supervoimainen Hessu Hopo)
Keskusta = Aladobix (Asterixin kylän päällikkö, sotaveteraani)
Vasemmistoliitto = Pikku Myy
RKP = Samu Sirkka (Disneyn pieni eläinhahmo)
Kristillisdemokraatit = Vilijonkka
Muita puolueita luonnehti vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen.
RKP:n näkeymys puolueista satuhahmoina
Kokoomus = Roope Ankka
SDP = Smurffit (sarjakuva metsässä asuvista sinisistä pikkuolennoista)
Perussuomalaiset = Cartman (piirrossarja South Parkin pahin kiroilija ja solvaaja)
Keskusta = Anttoni Nieminen (Vaahteramäen Eemelin isä)
Vasemmistoliitto = Robin Hood
Vihreät = Captain Planet (animaatiosarjan päähenkilö, joka taistelee luonnon saastuttajia vastaan)
Kristillisdemokraatit = Ned Flanders (Simpsonit-animaatiosarjan naapuri, joka menee joskus äärimmäisyyksiin kristillisyydessään)
Muita puolueita luonnehti Rkp:n puoluesihteeri Johan Johansson.
Kristillisdemokraattien näkemys puolueista satuhahmoina
Kokoomus = Lucky Luke
SDP = Obelix
Perussuomalaiset = Katto-Kassinen (Astrid Lingrenin luoma satuhahmo, joka asuu katolla ja on omasta mielestään kaikessa maailman paras)
Keskusta = Woody (Toy Story -nimisen animaatioelokuvan cowboylelu, joka harmistuu kun uusi lelu aikoo syrjäyttää sen)
Vasemmistoliitto = Paavo Pesusieni (animaatiosarjan vilpitön päähahmo, joka yrittää herkästi liikaa ja päätyy usein katastrofiin)
Vihreät = Tintti (samannimisen sarjakuvan neuvokas lehtimies ja matkailijapäähenkilö)
RKP = Roope Ankka
Muita puolueita luonnehti KD:n järjestöpäällikkö Mikko Rekimies.