Hallitus selvisi viime viikolla luottamuslauseäänestyksestä juuri niillä luvuilla joilla pitikin: kaikki hallituspuolueiden edustajat äänestivät hallituksen luottamuksen puolesta ja opposition edustajat sitä vastaan. Hallituksen niukka enemmistö siis riitti, ja Stubbin 1. hallitus jatkaa.

Kevään eduskuntavaalien jälkeen muodostetaan kuitenkin uusi hallitus, ja nyt näyttäisi todennäköiseltä, että hallituksen muodostajaksi tulee Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. Vaikka Sipilä ei pääministeriksi nousisikaan, Ylen selvityksen mukaan todennäköisin vaihtoehto on porvarihallitus.

Selvityksen mukaan Eurooppa-myönteinen Kokoomus ja Eurokriittinen Perussuomalaiset mahtuisivat samaan hallitukseen. Samaa mieltä ovat Yle Keski-Suomen nettistudioon osallistuneet Sinuhe Wallinheimo (kok.) ja Teuvo Hakkarainen (ps.)

– Signaalit näyttävät nyt siltä, että seuraava hallitus voisi olla porvarivetoinen, ja että Perussuomalaiset voisi olla siinä mukana, Wallinheimo sanoo.

– Viime hallituksessa olivat Vasemmistoliitto ja Kokoomus samassa hallituksessa, eli miksi eivät Perussuomalaiset ja Kokoomus samaan hallitukseen mahtuisi, toteaa Hakkarainen.

Kokoomuksen ja Perussuomalaisten välillä ammottaa kuitenkin Euroopan levyinen kuilu.

– Varmasti Eurooppa-politiikassa ottaisimme yhteen, mutta se on neuvottelukysymys, Hakkarainen sanoo.

– Perussuomalaisissa on pehmennetty äänenpainoja Eurooppa-politiikassa, ja sillä tavalla valmistettu puoluetta mahdolliseen hallitusvastuuseen. Äänenpainot ovat eri luokkaa kuin hallituskauden alussa, sanoo Wallinheimo.

– Henkilökohtainen linjani ei kyllä ole muuttunut miksikään, olen erittäin kriittinen, Hakkarainen vastaa.

Viron verot Suomeen

Tuleva hallitus on kovan edessä, kun Suomi pitäisi saada uudelleen nousuun. Talous on matanut vuoden 2008 pudotuksesta lähtien, eikä bruttokansantuote ole vieläkään saavuttanut kuuden vuoden takaisia lukemia.

Sekä Hakkarainen että Wallinheimo suuntaisivat katseensa yrityksiin ja kilpailukykyyn.

– 46-47 prosentin kokonaisveroaste on liian korkea. Se olisi oltava lähemmäs 40, eli tarvitaan seuraavalle hallituskaudelle veronalennuksia 1-2 miljardin verran. Samalla tarvitaan monta maltillista palkkaratkaisua peräkkäin, jotta kilpailukyky paranisi, Wallinheimo sanoo.

Wallinheimo muistuttaa myös, että pk-yritysten työllistämisen esteitä pitäisi purkaa.

– Seuraavat sata tuhatta työpaikkaa syntyvät pk-sektorille. Pitäisi purkaa byrokratiaa, alentaa palkan sivukuluja ja myös heikentää irtisanomissuojaa, jotta pk-yrittäjien työllistämiskynnys madaltuisi, hän sanoo.

Wallinheimo ja Hakkarainen ovat huolissaan myös Suomen yritysympäristön kilpailukyvystä. Yrityksiä on siirtynyt esimerkiksi Viroon, verotussyistä.

– Viron veromalli pitäisi tuoda Suomeen, eli yhtiöstä maksetaan veroa silloin kun firmasta nostetaan tuloja. Jos tulos jää yhtiön sisään, sitä ei veroteta. Niillä rahoilla yritykset pystyisivät investoimaan nykyistä paremmin, nyt ne otetaan valtion kassaan, Hakkarainen sanoo.

– Tämä olisi monen miljardin hanke, jos tähän lähdettäisiin. En tiedä onko meillä ihan vielä varaa tällaiseen. Tämä on kuitenkin se ideaalitilanne, johon varmasti kahden seuraavan hallituskauden aikana pystyttäisiin. Toivottavasti seuraavilla päättäjillä on uskallusta mennä edes tähän suuntaan, Wallinheimo sanoo.