Euroopan turvallisuuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin yleiskokouksen presidentti, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) epäilee Ukrainan koko hauraan rauhanprosessin vaarantuvan tämän päivän taistelujen perusteella.

– Näyttää siltä, että tilanne on riistäytymässä Itä-Ukrainassa erittäin pahanlaatuiseksi. Uusien tietojen mukaan Donetskin alueelle, Venäjältä yli rajan on tapahtumassa massiivista raskaan sotilaskaluston siirtoa. Koko päivän ajan on aamukahdesta lähtien ollut raskastakin tulitusta, Yle Uutisten haastattelema Kanerva sanoo.

Kanervan mukaan tapahtumat kertovat siitä, että Minskin rauhansopimuksesta on tulossa pikkuhiljaa kuollut kirjain. Tämä olisi Kanervan mielestä paha takaisku koko kriisin selvittämistä ajatellen. Viime päivinä on kerrottu kymmenien tankkien, tykkien ja sotilaiden kuljetusajoneuvojen ylittäneen rajan. Taisteluja on kuvattu kiivaimmiksi sitten syyskuun.

Uhkana sopimukseton tila

– Kun Minskin protokollaa rikotaan, palataan aikaan, jolloin koko sopimusta ei ollut olemassa, ja jos tulitus ei pian laannu, ollaan sitten taas sopimuksettomassa tilassa, Kanerva arvioi.

Etyj on Kanervan mukaan nyt hankalassa tilanteessa.

– Tässä täytyy aktivoida aiemminkin esittämäni ajatukset, että olisiko syytä aloittaa keskustelut jonkinlaisesta kriisinhallinnan tai rauhanturvaamisen operaatioista, Kanerva sanoi.