Keskustan Pirkanmaan piiri on asettanut tamperelaisen kansanedustajan Laila Koskelan eduskuntavaaliehdokkaakseen.
Piirin puheenjohtaja Pertti Hakanen sanoo, että piirikokous päätti asiasta tänään lauantaina. Päätös oli yksimielinen.
– Meillä oli yksi paikka täyttämättä. Piirihallitus esitti yksimielisesti piirikokoukselle, että Laila asetetaan sille paikalle, ja näin piirikokous päätti.
Koskela loikkasi perussuomalaisista keskustaan aiemmin tällä viikolla.
– Kun hän tiistaina tuli julki siirtymisellään, tiistaina hän anoi keskustan jäsenyyttä, jolloin sovittiin, että hänen jäsenyytensä hyväksytään. Silloin hän jätti suostumuksensa, että on mahdollisesti käytettävissä ehdokkaaksi, jos piirikokous näin päättää. Asia valmistui ihan muutamassa päivässä, Hakanen kertoo.
Pirkanmaan keskustalla on tällä hetkellä kolme kansanedustajaa Koskela mukaan luettuna. Piiri tavoittelee keväällä viittä edustajaa eduskuntaan, Hakanen sanoo.
Koskelan ehdokkuudesta kertoi lauantaina Aamulehti.