Kuopion kaupunki pyrkii vaikuttamaan liito-oravan suojelupäätöksiin tulevassa hallitusohjelmassa. Asuntotoimi on lähettänyt kannanoton entiselle pääministerille Matti Vanhaselle, joka kuuluu ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosen koolle kutsumaan normienpurkuryhmään. Ryhmän tavoitteena on muun muassa ympäristöhallinnon lupaprosessien joustavoittaminen.

Kuopion asuntotoimen johtaja Hannu Harjunheimon mukaan Kuopion tilanne on Vanhaselle tuttu jo vuosien takaa.

– Hän on käynyt täällä monta kertaa ja on hyvin perillä ongelmistamme. Toki pyrimme vetoamaan suojeluasioissa myös muihin tahoihin, kuten esimerkiksi Euroopan Unioniin, ja jotain vastakaikua olemme jo saaneetkin. Toivomme nyt asian etenemistä valtakunnan tasolla, Harjunheimo kertoo.

Liito-orava on hidastanut Kuopion keskeisten alueiden kaavoitusta moneen otteeseen esimerkiksi Saaristokaupungissa. Kuopion alueella on arvioitu olevan muutamia tuhansia liito-oravapareja.

Korjaus 7.11.: Otsikossa ja alaotsikossa käytettiin alun perin virheellisesti muotoa "Kuopio vetoaa..."; todellisuudessa Kuopio ei ole kaupunkina vedonnut Matti Vanhaseen asiassa. Vetoomuksen lähetti asuntotoimenjohtaja.