Opetusministeriö kaavailee 270 miljoonan euron säästöjä ammattioppilaitosten ja lukioiden rahoitukseen.
– Leikkaukset pitäisi tehdä suurissa kaupungeissa, siellä missä koulut ovat lähellä toisiaan. Koulussa pitää voida käydä päiväseltään. Eikä kenenkään ei pidä hyväksyä että koulua joutuisi käymään asuntolasta, sanoo Satu Haapanen.
Kerola toteaa suunniteltujen ja jo päätettyjen leikkausten päätyvän kuntapäättäjien syliin sillä seurauksella, että asia ei paljon naurata.
– Kysymys pitäisi muotoilla niin, että toteutuuko opiskelijoiden oikeusturva tässä päätöksessä. Eikä se toteudu. Sivistysvaliokunnassa on kirjattu useaan kertaan, että lukiota tulisi voida käydä omasta kodista käsin, linjaa Inkeri Kerola.
Molemmat edustajat jakavat ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokan huolen valtiovallan säästötoimenpiteiden vaikutuksista ympäristöhallinnon alueelliseen toimintaan. Pokan mukaan henkilöstö on lähes puolittumassa vuoden 2010 tasosta. Johtopäätökset toki eroavat.
– Tärkeintä olisi lähteä perkaamaan anteliaan valitusprosessin ja yva-prosessien järkeistämistä, pohtii Kerola.
Haapanen korostaa sitä että valvonnan pystyvät hoitamaan vain ammattilaiset mutta kiinnittää huomiota uuden ympäristölain pyrkimykseen yksinkertaistaa prosesseja varsinkin pienten hankkeiden kohdalla.
– Ikävää meidän yhteiskunnassa on se, että me nähdään edelleenkin ympäristö erillään taloudesta ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Näinhän ei pitäisi olla koska kyse on kaiken meidän toiminnan perustasta, linjaa Haapanen.
Kumpikaan ei suostu tekemään minkäänlaista poliittista testamenttia jäädessään pois eduskunnasta tämän vaalikauden jälkeen.
– Ei tule ikävä Arkadianmäelle, mutta kovaa työtä sen on, kuittaa Kerola.
Pitkään kansanedustajana toiminut Inkeri Kerola jää kokonaan pois ja Haapanen perhesyistä ainakin yhdeksivaalikaudeksi.
– Katsotaan neljän vuoden päästä kun olen saanut lapset vähän isommaksi, sanoo Haapanen .