Maalinteko ja sen aiheuttamat tunteiden purkaukset ovat niin pelikentillä kuin katsomoissakin urheilun maagisimpia hetkiä. Maalit voivat parhaimmillaan viedä tekijänsä ja todistajansa tiloihin, joissa purkautuu täysin kontrolloimaton riemu tai helpotus. Tiloihin, joita on vaikea pukea sanoiksi.

En ole itse pelannut enkä varsinkaan maalannut tarpeeksi tietääkseni millainen tarkalleen on maalintekijän kokemus vähänkin vakavammassa ottelussa. Katsojana minullakin on silti jonkinlainen aavistus, sen verran usein on peräpuskuri ponnahtanut sohvalta tai katsomon penkistä ilmaan.

Terminologia on tässäkin kiinnostavaa. Englanniksi tuuletus on "celebration", mikä viittaa pelkkään juhlintaan eikä lainkaan esimerkiksi pyykkien, mattojen tai ajatusten raikastamiseen. Tuulettaa tuntuu verbinä osuvan paljon paremmin pelaajan varoittamatta purkautuvien tunteiden ytimeen.

Kun Marco Tardelli iski Italian 2–0-johtoon jalkapallon MM-finaalissa 1982, maalia seurasi yksi futishistorian tunnetuimmista tuuletuksista. Hyvin samankaltainen oli Brasilian David Luizin maalituuletus viime kesän MM-kisoissa Kolumbiaa vastaan. Tardelli ja Luiz todella tuulettivat. Heidän riemunsa tuntui kumpuavan jostain alkukantaisesta lähteestä, joka ryöppysi pitkin nurmea ilman minkäänlaisia estoja. Silmät selällään, suu ammollaan, kädet levitettyinä miehet vain huusivat ja juoksivat, ihan mihin tahansa, aivan kuin eivät olisi tienneet mitään ympäröivästä maailmasta.

Tällaisten tuuletusten katkaisemiseksi yleensä tarvitaan joukkuetoveri, joka onnistuu repimään maalintekijän takaisin maan pinnalle. Kaatamaan tämän nurmen pintaan äkkiä muodostuvan kasan alimmaiseksi. Ilman joukkuetovereidensa interventioita Tardelli ja Luiz luultavasti tuulettaisivat maalejaan vieläkin. Marco Tardelli on itse sanonut, ettei hänellä ole mitään muistikuvaa MM-finaalin maalistaan.

Tottuneemmilta maalintekijöiltä näkee usein myös tarkkaan koreografioitua juhlintaa – enemmän tai vähemmän viileitä esityksiä sekä tavaramerkkikäsiliikkeitä. AS Roman Francesco Totti laittaa edelleen peukun suuhun jokaisen maalinsa jälkeen. Amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan puolella New York Giantsin laitahyökkääjä Victor Cruz tunnetaan salsatanssistaan touchdownien jälkeen. Saman lajin legendaarisimpia tuuletuksia on 1980-luvulla Cincinnati Bengalsissa pelanneen Ickey Woods -nimisen keskushyökkääjän ns. "Ickey Shuffle" – hurmaavan pöhkö tanssi pallon kanssa, joka on Yhdysvalloissa niin tunnettu, että ikääntynyt Woods pestattiin äskettäin esittämään se autovakuutusyhtiö Geicon mainokseen.

Uruguayn ja Paris Saint-Germainin Edinson Cavani puolestaan on juhlinut maalejaan erikoisella tarkka-ampujatuuletuksella, jonka tyylikkyydestä tai sen puutteesta voi olla montaa mieltä. Viime viikonloppuna Ranskan liigan ottelussa Lensia vastaan tuomari palkitsi Cavanin yllättäen keltaisella kortilla. Kun uruguaylainen protestoi ja tarttui kiivastuksissaan tuomariin, tämä nosti nopeasti taskusta punaisen. Kaikki tämä yhden verkkoon ammutun rangaistuspotkun perään, ilman minkäänlaista vastustajaan kohdistunutta virhettä.

Aseilla ja ammuskelulla flirttailussa ei ole sinänsä mitään uutta; tulittihan Teemu Selännekin tunnetusti pyssyksi käännetyllä mailalla hanskalintua Mike Bossyn tulokasmaaliennätyksen rikkoessaan. Monelle lätkäfanille tuuletus lienee vähintään yhtä ikimuistoinen kuin itse maali.

Cavanin teko oli tavallaan "uhriton rikos", jonka tuomari näki hyvän maun tai urheiluhengen vastaisena. Eikä se varsinaisesti yllätä, onhan futiksessa jo vuosikausia jaeltu täysin turhia varoituksia kaikille tuuletushurmoksessa paitansa riisuville pelaajille. Ainoa hyvä puoli lienee aluspaitoihin kirjattujen uskonnollisten, poliittisten tai kaupallisten viestien minimointi futiskentiltä.

Sekä koripalloliiga NBA:ssa että NFL:ssä varsinkin vastustajalle ilkkumisesta ("taunting") rangaistaan herkästi. NFL:ssä on myös kumma kyllä kaikenlaiset useamman pelaajan yhteiset touchdown-juhlinnat kielletty keltaisten lippujen uhalla. Maalin tehnyt pelaaja saa itse kyllä juhlia, mutta kanssapelaajan ei tule bileisiin osallistua.

Urheiluhengen pilkuntarkka varmistaminen sääntökirjan avulla tuntuu nurinkuriselta, varsinkin kun hintana on lähinnä ilon kitkeminen entistä ryppyotsaisemmaksi muuttuvasta urheilun maailmasta. Kenelle Ranskan Mahiedine Mekhissi-Benabbad aiheutti vahinkoa riisumalla paitansa EM-kisojen 3000 metrin esteiden loppusuoralla, paita suussa viimeisen esteen ylittäessään? Tai hiihtäjä Iivo Niskanen SM-viestien loppusuoralla vatsaansa vilautellessa? Tai Edinson Cavani tarkkoja laukauksia symboloivalla ilmapyssyllään?

Ei kenellekään. Antakaa niiden tuulettaa! Varoitukset, hylkäykset ja ulosajot kuuluvat urheilijoille, jotka fuskaavat tai häiritsevät ja vahingoittavat kanssakilpailijoitaan. Ilon ja trimmattujen yläkroppien kriminalisointi sen sijaan on täysin turhaa hommaa.

Tommy Lindgren