Näin kysely tehtiin

Lähetimme kyselyn Hämeenlinnan kaikille valtuutetuille 7.10.2014. Kyselyyn vastasi 59:stä valtuutetusta 37 eli vastausprosentti oli noin 63. Kysyimme valtuutetuilta, ovatko valtuusto ja hallitus toimintakykyisiä, missä konkreettisissa asioissa ristiriidat näkyvät käytännössä ja miten tilanteen ratkaisisit. Vastauksia seuraavasti eri puolueista: Kansallinen Kokoomus 14/17, Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue 9/17, Perussuomalaiset 4 /10, Suomen Keskusta 4/6, Vihreä Liitto 2/3, Vasemmistoliitto 2/3 ja Kristillisdemokraatit 2/3

Osapuolia ovat muun muassa perussuomalaisten Kari Ilkkala, Lulu Ranne ja Ismo Soukola, sosialidemokraattien Iisakki Kiemunki ja apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo. Yle Hämeen kyselyyn vastasi 37 valtuutettua 59:stä. Vastauksia tuli kaikilta valtuustopuolueilta. Valtuuston toimintakykyyn luotettiin, mutta kaupunginhallituksen kyky toimia arvelutti viittä vastaajaa, viisi ei osannut sanoa kantaansa.

Miten riitely näkyy käytännössä? Näin valtuutetut vastasivat: Epäluottamusta, vähättelyä, tietojen levittelyä, mutta myös salaamista, mustamaalausta, perättömiä väitteitä.

Kaupungin virkamiesten valmistelutyön aliarvioimisena ja tämä on mielestäni koko vyyhdin ikävin seuraus. Jarmo Vainio (kesk.)

Jo pelkkä tervehtiminen on joillekkin ollut vaikeaa alusta lähtien. Kokoukset on venyneet erittäin pitkiksi. Martti Töttölä (vihr.)

Virkajohto on politisoitunut, ja luottamushenkilöjohto identifioituu virkajohtoon. Näin aloite- ja valmisteluoikeus omitaan pienelle eliitille, joka luottaa siihen, että enemmistöllä saadaan "mitä tahansa" läpi. Kari Ilkkala (ps.)

On rakennettu ennenkuulumaton hallitus-oppositio-asetelma, jollainen ei mielestäni kuulu vastuulliseen päätöksentekoon kuntatasolla. Siemenet tähän kylvettiin kaksi vuotta sitten kunnallisvaalien aikaan. Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihr.)

Riitely vie huomion

Moni valtuutettu pitää tilannetta todella turhauttavana, kun riitely vie aikaa asioiden hoitamiselta.

Ristiriidat näkyvät siten että aikaa ja energiaa mikä pitäisi laittaa itse asiaan menee sen pohtimiseen kuka sanoi mitä ja missä. Todella turhauttavaa. Marjatta Rahkio (kesk.)

Tällä kaudella valtuustoon on tullut ihmisiä, jotka eivät halua keskustella rauhassa. Veera Oksanen (sd.)

Ei pysytä itse asioissa vaan viedään huomio esim yksityisasioihin, jotka eivät kuulu millään tavoin päätöksentekoon tai julkisuuteen. Lulu Ranne (ps.)

Toisinaan huono ja kyräilevä ilmapiiri kh:saa ja valtuustossa, kielteisen syyttelevä keskustelutapa. Johannes Koskinen (sd.)

Ristiriidat ovat näkyneet pitkään myös siinä, että kh:n työskentely ei ole ollut luottamuksellista, vaan salassapidettäviä tietoja ja keskusteluja on toistuvasti kulkenut pöydän ulkopuolelle. Iisakki Kiemunki (sd.)

Kuntalaiselle tulehtunut tilanne on näkynyt mediassa, mielipidekirjoituksissa, keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa. Tästä huolimatta muutamassa vastauksessa todettiin, ettei julkinen riitely ole vaikuttanut asioiden hoitamiseen mitenkään.

Mikä siis neuvoksi?

Jotkut olisivat valmiita myös henkilömuutoksiin erityisesti puheenjohtajistossa. Toimintakulttuuria haluttaisiin avoimemmaksi ja rakentavammaksi.

Vaihtaisin puheenjohtajat. Tässä tilanteessa henkilömuutokset puheenjohtajien paikalla vaikuttaisi varmasti hallituksen sisäisen yhteistyön ja keskustelun luonteeseen. Leena Suojala (kesk.)

Fokus asioihin ja keskinäinen kunnioitus. Valtuustosopimus sekä kh pelisäännöt eläväksi eikä pelkkänä paperina. Jokainen voi muuttaa vain omaa toimintaansa. Sari Rautio (kok.)

Olisi syytä vakavasti pohtia, saadaanko luottamuksellinen ilmapiiri kh:n toimintaan ilman henkilövaihdoksia. Jokaisen valtuustoryhmän tulisi käydä rehellinen ja avoin keskustelu sisällään, onko heidän oman ryhmänsä ja ryhmittymänsä toiminut vastuullisesti. Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihr.)

Valtuustoryhmien täytyy harkita tarkkaan vuodenvaihteessa tapahtuvat uudet nimitykset kaupunginhallitukseen ja valtuuston puheenjohtajistoon. Teija Arvidsson (kd.)

Pysytään vain jokainen politiikanteossa tiukasti asiassa ja opetellaan kuuntelemaan ja kuulemaan, mitä toisella on sanottavana. Ritva Oinonen (vas.)

Hyvät tavat kunniaan

Valtuutetut toivovat keskittymistä asioihin, hyviä käytöstapoja, keskinäistä kunnioitusta.

Ei ole mitään ihmelääkettä, tilanne on jo niin tulehtunut. Luulen, että Hämeenlinnaa johdetaan tämä loppu valtuustokautta 7-4 periaatteella, kieli keskellä suuta ettei tule uusia oikeusjuttuja. Martti Töttölä (vihr.)

Ihan tekisi mieli ehdottaa jotain koulukiusaamis- ja vertaistukiterapioiden tyyppisiä ratkaisuja. Marjatta Rahkio (kesk.)

Olen ollut mukana rikos-ja riita-asioiden sovittelutoiminnassa. Miusta sovittelumenettely olisi kyllin hyvä tapa purkaa tämä vyyhti! Kylli Kylliäinen (kd.)

Keskittyisin asioiden hoitoon ja jättäisin irvistelyt näyttelijöille. Irma Taavela (vas.)

Moni muistutti, että tärkeämpääkin tekemistä olisi, kuten Hämeenlinnan talousongelmien ratkaiseminen. Tästä voi jokainen veronmaksajakin olla samaa mieltä.

Kaupungin taloustilanne on erittäin haastava, nyt tarvitaan kaikkien yhteistyökykyä ja -halua sekä suvaitsevaisuutta erilaisia mielipiteitä ja ihmisiä kohtaan. Sari Louhio-Järvinen (kok.)

Kun kerran valtuutetut itsekin ymmärtävät tilanteen, nyt olisi jo aika toimia kuntalaisten luottamuksen arvoisesti.

Voit ladata materiaalin käyttöösi tästä Excel-tiedostona. Aineisto on käytettävissä CC-BY-SA 4.0 -lisenssillä. Lähteenä mainittava Yle Uutiset. Lisätietoja aineistoista voi kysyä sähköpostilla laura.hossi@yle.fi.