SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin mielestä Palestiinan valtio olisi pitänyt tunnustaa jo ajat sitten.

– Sillä olisi ollut merkitystä alueen kriisiin.

Myös vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie, vihreiden ryhmäpuheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto sekä vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä erotettujen kansanedustajien vasenryhmä kannattavat, että Suomi tunnustaisi Palestiinan valtion. Vasenryhmän kannan kertoi kansanedustaja Markus Mustajärvi.

Palestiinan tunnustamisesta voisi näiden eduskuntaryhmien mielestä päättää seuraavissa hallitusneuvotteluissa.

Vasemmistopuolueiden ja vihreiden mielipiteet tulivat esiin eduskunnan viikon kestävän toimittajakoulutusohjelman järjestämässä eduskuntaryhmien puheenjohtajien paneelikeskustelussa.

Kokoomuksen ryhmäjohtaja Arto Satonen luottaisi Palestiinan tunnustamisharkinnassa presidentti Sauli Niinistöön.

Presidentti sanoi Yle Uutisille tiistaina, että Suomi kannattaa Israelin ja palestiinalaisten suhteen kahden valtion periaatetta, mutta tämä edellyttää valtioiden välistä sopua.

– Näin on monesti keskusteltu. Sen jälkeen otetaan esille tunnustamisasiat, arvioi Sauli Niinistö.

Suomi ei siis aio nyt seurata Ruotsia Palestiinan valtion tunnustamisessa.

Kristillisdemokraattien ryhmäjohtaja Peter Östman kysyi paneelikeskustelussa, että unohdetaanko Suomessa, että Palestiinaa johtaa Hamas, jonka päätavoite on tuhota Israelin valtio.

Korjattu 10.10. klo 13.05: Vasenryhmä on vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä erotettujen kansanedustajien ryhmä. Heitä ei ole erotettu vasemmistoliitosta.