Mistä on kyse?

Porin kaupungintalolla jatketaan lähipäivinä budjettivääntöä. Kaupunginhallitus on jo kertaalleen käynyt läpi budjettia, ja siitä väännetään kättä myös puolueiden välisissä neuvotteluissa.

Puolueet ovat tuttuun tapaan nostaneet pöydälle omia lempilapsiaan, joiden kohdalla halutaan muutosta kaupunginjohtajan esitykseen.

Porvarit haluavat säilyttää kotihoidontuen kuntalisän ja demareita kiinnostaa iltapäivätoiminnnan järjestäminen. Perussuomalaiset taas ovat vaatineet järjestöjen avustusten leikkaamista ja useiden investointien tarpeen selvittämistä.

Veronkorotuksia ja säästöjä

Kovimpia kiistoja puolueiden välillä syntyy varmasti veroprosentista ja säästöjen kohdentamisesta. Yhteistä huolta kannetaan budjetin alijäämäisyydestä, mutta keinovalikoima sen korjaamiseen on puolueilla kovin erilainen.

Demarit ja vasemmistoliitto nostaisivat veroja enemmän kuin kesällä linjatun puolen prosenttiyksikön verran. Muun muassa ryhmänjohtaja Esa J. Wahlmanin (sd.) mielestä 0,75 prosenttiyksikön nosto olisi nyt tarpeellista, eikä valtuustosopimuskaan estä korotusta. Tällä hetkellä veroprosentti on 19,25.

Kaupunginjohto esitti kesällä isompaa veronkorotusta, mutta porvarien kanta puolen prosenttiyksikön nostosta voitti kaupunginhallituksen raamineuvotteluissa.

Porvarit pitävät kiinni vanhasta veropäätöksestä ja etsisivät uusia säästöjä ja rakenteellisia uudistuksia. Esimerkiksi perussuomalaiset ovat vaatineet useiden hallintokuntien yhdistämistä. Näitä neuvotteluja käydään kuitenkin toisissa pöydissä: Porin uudesta johtamismallista pitäisi myös tehdä lähiaikoina linjauksia.

Säästötarve 10 vai 60 miljoonaa?

Valtionosuuksien väheneminen ja verotulojen heikko kehitys takaavat sen, että Porissa joudutaan yhä tekemään miljoonaluokan leikkauksia. Edes kauan kaivattu ja saamatta jäänyt mittava tilaus Mäntyluodon telakalle ja työttömyyden kasvun pysähtyminen tuskin pelastaisivat Poria säästöiltä.

Porin taloudesta vastaavat virkamiehet laskevat tällä hetkellä tarkkoja säästötarpeita: ne asettunevat lähivuosina vähintään kymmenen ja kahdenkymmenen miljoonan euron välille.

Kokoomuksessa ja myös perussuomalaisissa nähdään, että leikkaustarve voi olla merkittävästi isompikin, sillä taloustilanne ei ole paranemassa ja jostain pitäisi löytää rahaa uusiin investointeihin. Kokoomuksen ryhmänjohtaja Juha Vasama on esittänyt kaupunginhallituksessa, että talouden sopeuttamistarve voi olla jopa 60 miljoonaa euroa vuoden 2017 loppuun mennessä.

Lomautuksia vai ei?

SDP:ssä uskotaan, että merkittäviä säästöjä saadaan esimerkiksi käyttämällä henkilökunnan luonnollista poistumaa. Kaupungin taloutta seuraavat virkamiehet muistuttavat kuitenkin, että henkilökunnan vähentämistä on tavoiteltu pitkään, mutta kouriintuntuvia säästöjä on saatu lopulta varsin vähän tavoitteisiin verrattuna.

Kaupunginjohdon väläyttämät yt-neuvottelut voivat tulla eteen ensi vuonna, jos taloustilanne ei käänny suotuisammaksi. Yt-neuvotteluissa puhuttaisiin ainakin isoista lomautuksista. Irtisanomisiin Pori ei lähde, koska kuntaliitos Lavian kanssa tuo henkilökunnalle viiden vuoden irtisanomissuojan.

Valtuutetut vaalivankkureilla

Vaalien läheisyys voi koventaa puheita budjettivalmistelussa, ja myös henkilökohtaisia iskuja on odotettavissa.

Jo nyt vasemmistopuolueiden ja myös keskustan riveistä on arvosteltu voimakkaasti kokoomuksen kärkiehdokkaan, apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannuksen toimintatapoja.

Eduskuntaan on ehdolla useita Porin kärkipoliitikkoja, kuten kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola (kok.) ja kokoomusvaltuutettu Mari Kaunistola sekä vasemmistoliiton valtuustoryhmän veturi Tapio Furuholm.

Mukana ovat myös kaupunginhallituksen keskustalainen Tapio Huhtanen, demarivaltuutetut Tommi Raunela ja ministeri Krista Kiuru sekä perussuomalaisten valtuutetut Laura Huhtasaari ja Ismo Läntinen.

Vastakkainasettelua vai harmoniaa?

Kaupunginvaltuustossa on jo syksyn mittaan käytetty puheenvuoroja, joita voi tulkita myös vaalikampanjan avauksiksi. Kiihkeää keskustelua herätti muun muassa Porin pakolaispolitiikka, jossa perussuomalaiset jäivät yksin tiukempaa pakolaispolitiikkaa vaativine kantoineen.

Osa poliitikoista pelkää, että kiihtyvä kiistely voi vaikuttaa kielteisesti Porin seudun herkässä vaiheessa oleviin kuntaliitosneuvotteluihin.

Mielenkiintoista on nähdä, löytävätkö demarit ja kokoomus perinteiseen tapaan toisensa ja mikä on vasemmistoliiton ja perussuomalaisten rooli äänestyksissä. Viime vuonna erityisesti vasemmistoliitto teki budjettiäänestyksissä pesäeroa muihin puolueisiin.

Säästötarpeita on myös muissa Porin alueen liitosta selvittävissä kunnissa, ja liitosten kannattajat uskovat yhdistymisen tuovan kaivattuja säästöjä. Kuntatalouden kannalta merkittävimmät päätökset tehdään kuitenkin eduskunnassa, kun päätetään valtionosuuksista ja vaikkapa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisesta.