Ruokolahdella väläytellään jopa lomautuksia kunnan taloustilanteen korjaamiseksi. Kirkonkylän koulun korjaaminen käy kunnan kassalle ja päättäjien onkin nyt pohdittava sekä tulopuolta että säästöjä.

Keskustan Anne Tellan mukaan myös lomautuksista tulee tässä tilanteessa keskustella.

– Meillä on tämä tarkastelu tekemättä ja keskustelut käymättä, että mistä lähdetään. Kyllä kaikesta täytyy tässä tilanteessa keskustella, Tella sanoo.

Kokoomuksen Timo Kärki muistuttaa, että henkilöstösäästöistä säästöjä ei ole ulosmitattavissa.

– Meillä ei vain ole resuresseja mistä voisimme karsia jos lapset haluamme koulussa pitää, Kärki sanoo.

Veroprosentin korotukselle kannatusta

Yle Etelä-Karjalan Kuntakaruselliin osallistuneet Keskustan Anne Tella, Perussuomalaisten Harri Ahonen, Kokoomuksen Timo Kärki ja SDP:n Esko Ijäs olivat liki kaikki yhtä mieltä veroprosentin korotuspaineesta.

– Ensi vuoden talousarviota ei vielä ole lähdetty tekemään. Tulevaa varten puskuria olisi hyvä kerätä, sanoo Perussuomalaisten Harri Ahonen. Hän harkitsisi noin prosenttiyksikön korotusta ja samoilla linjoilla on myös Keskustan Anne Tella. Hän korostaa myös, että päätös olisi tehtävä välittömästi.

SDP:n Esko Ijäs laskee prosenttiyksikön korotuksen tuovan kunnan kassaan noin 800 000 euroa.

– Se olisi hyvä lisä, mutta keskustelua ei vielä ole edes aloitettu, Ijäs sanoo.

Kokoomuksen Timo Kärjen mukaan arviot ovat alakanttiin ja varovaisia.

– Kollegat antavat aika rauhallisia arvioita. Muutaman vuoden päästä vajaus tulee olemaan kaksi miljoonaa euroa vuodessa, eikä siihen ole laskettu investointeihin lyhennystä. Todellinen tarve vuosien päästä on kahden-kolmen prosenttiyksikön verran, mutta helpompi on aloittaa pienemmällä puraisulla

Ruokolahden kunnallisveroprosentti on tällä hetkellä 19,5.

Näin keskustelu kunnan ajankohtaisista asioista eteni