Entinen lappilainen Keskusta-vaikuttaja Hannes Viiri kertoo kuulleensa presidentti Urho Kekkosen murhayrityksestä ensimmäisen kerran silloiselta Maalaisliiton puoluesihteeriltä Arvo Korsimolta. Viirin mukaan Korsimo kertoi tapahtumasta noin kymmenhenkiselle Maalaisliiton vaalityötä tehneelle ryhmälle.
– Korsimo kertoi läsnäolleille, että presidenttiä kohden on ammuttu, mutta mainitsi heti päälle, että tästä pojat emme sitten puhu.
Viiri muistaa, että Korsimo ei suoraan käskenyt, mutta vakavasti pyysi vaikenemaan tapauksesta.
– Siihen aikaan puoluesihteeri Arvo Korsimo oli sen verran arvokas henkilö, että hänen sanaansa uskottiin, Viiri sanoo.
Viirin mukaan hänelle jäi se käsitys, että presidentti itse vähätteli ampumistapausta, mutta puoluesihteeri Korsimo suhtautui siihen hyvin vakavasti. Edelleen Viiri muistelee, että tapaus toki hätkähdytti.
– Toisaalta tuona aikana oli totuttu siihen, että kaiken näköistä konstia Kekkosta kohtaan tapahtui, koska viha häntä kohtaan oli niin suuri, Viiri sanoo.
Viiri sanoo, että Korsimo halusi pitää tapauksen salassa juuri tämän vuoksi.
– Minä uskon, että hänellä oli se käsitys, että jos tämä kerrottaisiin koko kansalle, niin siellä saattaisi joku hihhuli nousta ja toteuttaa yrityksen uudelleen, Viiri sanoo.
"Ampuiko siellä Kultarannassa joku?"
Hannes Viiri oli mukana Kekkosen Tenon kalastusretkellä vuonna 1958. Hän muistaa itsekin ihmetelleensä, että kaiken tämän tapahtuneen jälkeen retkellä ei ollut mitään erityisiä turvajärjestelyitä.
– Kai sitä ajateltiin, että Lapin väki on luotettavaa ja rauhallista. Tenolla oli vain yksi henkivartija ja aikaisemmin matkalla saattamassa kahden hengen poliisipartio.
Viiri muistaa tapauksen nousseen esiin samalla retkellä.
– Taisi olla metsästyksenvalvoja Tauno V. Mäki, joka kysyi Kekkoselta illallispöydässä, että ampuiko siellä Kultarannassa joku, Viiri muistaa.
Kekkonen ei kuitenkaan suoraan ampumisesta puhunut, mutta oli vastannut, että "kyllä siitä terassin ikkunan kulmasta kappale lähti". Sen enempää tapauksesta ei Tenolla puhuttu, Viiri sanoo.
Viiri ei muista, että noihin aikoihin olisi sen ihmeellisemmin esitetty minkäänlaisia arvioita, kuka tai mikä taho oli attentaatin takana.
– Ilmeisesti sen verran vähäpätöisenä tapausta pidettiin, Viiri arvioi.