Presidentti Urho Kaleva Kekkonen joutui murhayrityksen kohteeksi 1950-luvun lopulla, Ylen MOT-ohjelma väittää tänään maanantaina. Ohjelman mukaan ampujaa ei saatu kiinni, ja välikohtaus on jäänyt hyvin pienen piirin tiedoksi.
Kekkonen aloitti presidenttinä 1956. Seuraavan vuoden kesällä presidentin kesäasunnossa Naantalin Kultarannassa sattui ampumavälikohtaus.
Tuntemattomaksi jäänyt henkilö ampui kohti Kultarannan päärakennusta kesken juhannusaaton vieton. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa, ja Kekkonen halusi, että siitä vaietaan.
Valitsijamiehet olivat valinneet Kekkosen presidentiksi niukimmalla mahdollisella äänten enemmistöllä lukemin 151–149. Suomi oli jakautunut tiukasti Kekkosen kannattajiin ja vihaajiin.
Kekkosta syytettiin esimerkiksi isänmaan kauppaamisesta sekä nöyristelevästä ja pelokkaasta ulkopolitiikasta.
– Kekkonen löi kovaa, mutta Kekkostakin lyötiin kovaa, puolin ja toisin. Jos nykypolitiikkaan vertaa, niin tämä on todella sivistynyttä toimintaa nykyään, eduskunnan pääsihteeri ja UKK-Seuran puheenjohtaja Seppo Tiitinen sanoo MOT:lle.
– Oikeiston piirissä katsottiin, että Kekkonen oli liian myöntyväinen. Hän vie meidät niin kuin "ryssän käsiin", sanoo puolestaan Turun yliopiston poliittisen historian professori Timo Soikkanen.
MOT: Tähtäimessä UKK, TV1 maanantaina 6.10. klo 20