Oikeuskanslerille on tehty maanantaina neljä kantelua, joissa vaaditaan selvitystä, onko elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ollut esteellinen esittäessään Fennovoiman ydinreaktorin periaatepäätöksen taydennyksen hyväksymistä.
Kaksi oikeustieteilijää arvioi lauantain Helsingin Sanomissa, että Vapaavuori saattoi olla esteellinen, koska hän allekirjoitti helmikuussa ydinenergiayhtiö Rosatomin kanssa Suomen ja Venäjän välisen ydinenergiaan liittyvän yhteistyösopimuksen.
Venäläinen Rosatom on Fennovoiman reaktoritoimittaja, joka omistaa Fennovoimasta kolmasosan.
Oikeuskanslerinvirasto pohtii kanteluiden perusteella miten asiaa pitäisi selvittää. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka voi pyytää ministeri Vapaavuorelta selvitystä Rosatom-asiasta, mutta ainakaan viikonloppuna Jonkka ei pitänyt tarpeellisena aloittaa tutkintaa omasta aloitteestaan.
Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina, että Jonkan mukaan Vapaavuorta ei ole aihetta epäillä lainvastaisesta menettelystä. Jonkka korosti olleensa tuolloin tiedotusvälineistä saamansa kuvan varassa.