Yksi maailman laajimmin luetuista talouslehdistä on huomioinut näyttävästi Suomessa käytävän ydinvoimakeskustelun.

Brittiläinen Financial Times arvioi paineiden kasvavan Suomen hallituksen ympärillä venäläisen energiayhtiön Rosatomin kanssa tehdyn sopimuksen takia.

FT on haastatellut europarlamentaarikko Olli Rehniä, joka on vaatinut hallitukselta selvitystä sopimuksesta. Rehn kertoi vastustavansa Rosatomin ydinvoimalahanketta, koska EU:n pitäisi osoittaa yhtenäisyyttä Venäjää kohtaan.

– Tässä mielessä hallitus tekisi viisaasti, jos se arvioisi uudelleen Rosatom-sopimuksen poliittisen ja taloudellisen järkevyyden, Rehn sanoi Financial Timesille.

Rehn kirjoitti asiasta myös blogissaan sunnuntaina.

FT arvelee Rehnillä olevan mahdollisuuksia nousta ulkoministeriksi, jos keskusta pääsee ensi vaalien jälkeen hallitukseen.

Brittilehti on valjastanut artikkelinsa tekemiseen kaksi toimittajaansa. He ovat Rehnin haastattelun lisäksi siteeranneet elinkeinoministeri Jan Vapaavuorta (kok.), entistä ympäristöministeriä Ville Niinistöä (vihr.), oikeustieteen professoria Olli Mäenpäätä, oikeuskansleri Jaakko Jonkkaa sekä säteilyturvakeskuksen entistä johtajaa Jukka Laaksosta.

Niinistö antoi vastikään lehdelle kohua herättäneen haastattelun, jossa hän arvosteli hallitusta suomettumisen hengestä.

FT:n toimittajat ovat saaneet etukäteen luettavakseen pääministeri Alexander Stubbin (kok.) tämäniltaisen puheen, jonka hän pitää Berliinissä. Lehden mukaan puheessa ei puututa Rosatom-sopimukseen eikä ylipäätään EU:n energiapolitiikkaan.