Pakko myöntää: olin yllättynyt jääkiekkovaikuttaja Juhani "Tami" Tammisen viimeviikkoisesta homofobisesta sekoilusta ammattikorkeakoulu Metropolian paneelikeskustelussa. Vaikka Tamminen onkin omalla tavallaan lätkää leimaavan äärimmilleen viritetyn machismon tiivistymä, on hän myös sanoja "chapeau" ja "fantastinen" viljelevä sekä maailmaa nähnyt motivaatiopuhuja, jonka garderoobi on tuonut television lätkästudioihin viime aikoina aivan uudenlaista Sillä silmällä -vivahdetta.
Aurinkokuninkaaksi kutsutun miehen liekehtivä riikinkukkous oli hämännyt. Kun muusikko-näyttelijä Roope Salminen kysyi Tammiselta, miten jääkiekkoyhteisö voisi paremmin tukea homoseksuaalien jääkiekkoilijoiden tulemista kaapista, tämä oli vastannut, ettei mitään ongelmaa ole, koska kotimaisessa Liigassa ei ole homoseksuaaleja. Loogisen päätelmänsä perusteeksi le Roi-Soleil totesi, ettei ole tavannut kiekkopiireissä yhtään homoa, vaikka on toiminut lajin parissa 60 vuotta. Samaan hengenvetoon Tamminen korosti jääkiekon olevan maskuliininen laji, jossa ei "pikku hiirulaisiin" törmää. Br, JT. Lion 79.
Tamminen on totta kai niin päivänselvästi väärässä, ettei siihen oikein jaksaisi edes puuttua. Tietysti Liigassa on homoseksuaaleja. Tietysti Juhani Tamminen on törmännyt kiekkoileviin homoihin. Onko mikään ihme jos he eivät ole tuoneet seksuaalisuuttaan julki, kun puheissa kaikuu "maskuliinisuus = heterous" tai "homo = hiirulainen" -tyyppinen homofobia?
Homokiekkoilijat ovat tilastollisesti niin pomminvarma fakta, että olisin valmis laittamaan pikkurillini likoon sen puolesta. Yhden liigajoukkueen aktiivirosteriin kuuluu noin 30 pelaajaa. Liigassa pelaa 14 joukkuetta. Yhteensä yli 400 kiekkoilijaa. Eikä yhtään homoa?
Pelkästään ajatus siitä, kuinka varhaisessa vaiheessa nuoren urheilijan on sitouduttava lajiinsa, saa ihmettelemään, miten kukaan voi elätellä illuusioita sataprosenttisesta heterolajista. Useimmat lätkään rakastuvat heterot ja homot vetävät taatusti hokkarit jalkaan vuosia ennen oman seksuaali-identiteettinsä hahmottamista.
Huvittava on myös näkemys homoista "hiirulaisina", joihin ei kiekkopiireissä törmää – koska maskuliinisuus. Kenties NFL-liigan draftissa varattu ensimmäinen julkihomo ammattilaisjenkkifutaaja, 188-senttinen ja 118-kiloinen Michael Sam Teksasista voisi lähettää Juhani Tammiselle terkkuja maskuliinisuudesta.
Jääkiekkoilija voi olla maskuliininen, aggressiivinen, kova taklaamaan, taitava mailan kanssa tai tinkimätön harjoittelija täysin riippumatta siitä, rakastaako kaukalon ulkopuolella miestä vai naista. Entinen NFL-supertähti Deion Sanders totesi taannoin haastattelussa, että jokaisessa viidessä joukkueessa, jossa hän pitkän uransa aikana pelasi oli myös homoseksuaaleja. Tämänkään supermaskuliinisen lajin parissa ei ole silti Michael Samin lisäksi kaapistatuloja nähty.
Moni on sitä mieltä, että seksuaalisuudella ei pitäisi olla mitään osaa tai arpaa urheilijan työssä. Moni ajattelee edelleen, ettei kenenkään homoudesta ole näin ollen syytä myöskään tehdä numeroa. Yhdysvaltain asevoimissa samantyyppinen asenne tunnettiin vuoteen 2011 asti virallisena "Don't ask, don't tell" - käytäntönä (Älä kysy, älä kerro). Että homona voi sotia tai kiekkoilla, kunhan pitää omana tietonaan mahdolliset saman sukupuolen rakastamisensa.
Tällainen näkemys on äärimmäisen helppo kelle tahansa enemmistöheteroille, joiden ei tarvitse sekuntiakaan pohtia sitä, voisiko avoin puhe omasta parisuhteesta johtaa syrjintään tai välttelyyn kanssapelaajien suunnalta.
Toivoa on silti lätkämaailmallakin, meillä ja muualla. Koko NHL-liiga toimii esimerkiksi yhteistyössä YOU CAN PLAY -projektin kanssa, joka pyrkii hävittämään homofobian urheilusta. Yhtenä kampanjan perustajista on ollut Toronto Maple Leafsin entinen general manager Brian Burke. Suomessa puolestaan Rauman Lukon puolustaja ja varakapteeni Harri Tikkanen on julkisesti tukenut seksuaalivähemmistöjen tasavertaisuutta ryhtymällä ns. straight star allyksi. Eräänlaiseksi liittolaiseksi urheilijoille, jotka joutuvat häpeilemään tai peittelemään omaa identiteettiään.
Brian Burke ja Harri Tikkanen tajuavat, ettei jääkiekossa ole sijaa pikku hiirulaisille. Sellaisille jotka arvottavat, syrjivät tai alistavat pelaajia näiden seksuaalisuuden perusteella. Samaa ennakkoluulottomuutta ja oikeudentuntoa toivoisi monilta muiltakin kiekkoperheen jäseniltä.
Tommy Lindgren