Oppositio on arvostellut hallitusta voimakkaasti säästötoimista, jotka opposition mukaan heikentävät erityisesti pienituloisten toimeentuloa ja edistävät eriarvoistumista. Tulilinjalla olivat varsinkin lapsilisiin tehdyt leikkaukset, indeksileikkaukset ja kotihoidontuen tasajako puolisoiden kesken.

Hallitukselle jaeltiin moitteita myös pienituloisten ja vähäosaisten arjesta vieraantumisesta.

Hallitus keskittyi puolustamaan tekemiään säästöpäätöksiä tarpeella vakauttaa taloutta ja varmistaa laadukkaiden ja tasa-arvoisten palvelujen saatavuus.

Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan säästötoimet tuntuvat jokaisen suomalaisen kukkarossa sähkölaskussa, palkkakuitissa, bensapumpulla ja kuntien palveluissa. Stubbin mukaan leikkaukset ovat kuitenkin välttämättömiä.

- Jos emme tekisi näitä kipeitä päätöksiä, velkataakan maksajiksi joutuisivat huomisen suomalaiset, omat lapsemme ja lapsenlapsemme, sanoi Stubb.

Lapsilisistä Stubb muistutti myös, että leikkaukset eivät koske kaikkien pienituloisimpia lapsiperheitä.

Hallituksen päätöksiä puolusti myös toiseksi suurin hallituspuolue SDP. Puolueen ryhmäpuheenvuorossa Suna Kymäläinen korosti, että hallitus on tehnyt vaikeassa taloustilanteessa johdonmukaista talouspolitiikkaa, jonka tavoitteena on ollut työllisyyden parantaminen.

Kymäläinen muistutti, että tilastojen valossa pienituloisuus ei istuvan hallituksen aikana ole lisääntynyt, vaikka se koskettaa yli 600 000 ihmistä ja 30 000 lasta elää perheessä, jossa on päivittäin toimeentulon ongelmia.

Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, keskustan Tuomo Puumala toisti puheenvuorossaan keskustan ehdotuksen alueellisen peruspalkkakokeilun järjestämisestä. Sillä olisi Puumalan mukaan kannustava vaikutus työn vastaanottamiseen ja lisäksi se yksinkertaistaisi sosiaaliturvajärjestelmää. Keskustelussa kokeilu sai tukea myös hallituspuolueiden edustajilta.

Kotihoidontuen jakamista vanhempien kesken Puumala piti järjettömyyden huippuna, joka aiheuttaa sadan miljoonan euron kustannukset päivähoidon järjestämisessä. Puumala esitti päätöksen perumista.

Puumala totesi myös, että runsaan 85 sentin korotuksella tupakkaveroon olisi voitu välttää lapsilisien leikkaukset kokonaan.

Kaikki oppositiopuolueet esittivät hallitukselle omat epäluottamuslause-esityksensä. Eduskunta äänestää niistä huomenna. Hallituksesta irtautuneet vihreät ovat ilmoittaneet äänestävänsä äänestyksissä tyhjää.