Asiaa esitti Riku Tapio (kesk.) Maarit Simoskan (kesk.), Susanna Junttilan (kesk.), Juhani Juuruspolven (kok.) ja Aatos Nätyngin (vas.) kannattamana.

Maarit Airaksinen (kok.) esitti Jarmo Juntusen (ps.), Mikko Rapon (sd.) ja Marjo Rundgrenin (sd.) kannattamana, että kaupunginhallitus hylkää osallistumis- ja arviointisuunnitelman kaava-alueineen, tutkittavine vaihtoehtoineen ja pitää voimassa valtuuston marraskuussa 2012 hyväksymät alueen osayleiskaavamerkinnät sekä päättää jatkaa Koskipuiston jo pitkään valmisteilla olevaa asemakaavatyötä.

Ensin kaupunginhallitus äänesti kaupunginjohtajan pohjaesityksen ja Riku Tapion esityksen välillä. Tapion esitys voitti lopulta äänin 7-4.

Rovaniemen kaupunki on muuttamassa Jätkänkynttilän pohjois- ja eteläpuolisten rantojen kaavaa viime keväänä pidetyn ideakilpailun voittajaehdotuksen pohjalta. Kukkola-yhtiöiden johtama ryhmä ehdotti Valionranta-Koskipuistoon muun muassa hotellia, uimahallia, maauimalaa ja kerrostaloasuntoja.

Alueen osallistumis- ja arviointisuunnitelma tulee nähtäville kahdeksi viikoksi, jolloin suunnitelmista voi esittää mielipiteitä. Rovaniemen kaupunki haluaa rantakaavan voimaan jo ensi kesänä.