Mistä on kyse?

Pori tarjoaa hätäkeskuslaitokselle halpaa vuokraa. Aiemmin hinta on ollut 12,40 euroa neliöltä, mutta nyt hinta painetaan 9,80 euroon neliöltä laajennetuista tiloista.

– Mikäli Hätäkeskuslaitos keskittää hallinnon toimintansa pelkästään Poriin, merkitsee se lisätyöpaikkojen syntymistä tänne. Kaupunkikonsernin kannalta on edullista edistää toimintojen keskittämistä Poriin maltillisella vuokranalennuksella, Pori perustelee.

Ministeri päättää

Hätäkeskuslaitoksen hallinto sijaitsee Porissa pääosin kaupungin omistaman poliisitalon tiloissa. Laitos tutkii toimintojensa keskittämistä, ja Ylen tietojen mukaan laitoksen johto haluaa pois Porista.

Kaupunki sanoo, että laitokselle tarjotaan myös lisätiloja, joiden muutostyöt kustantaa vuokrantantaja. Porin kaupunki lähti laskemaan neliövuokratasoa reippaasti, koska huhujen mukaan Porin vuokratasoa on pidetty kalliina.

Hätäkeskuslaitoksen sijoituspaikasta tekee päätöksen sisäministeri Päivi Räsänen (kd.). Porilainen opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) on vaatinut tehdyn alueellistamisratkaisun muuttamisesta laajempaa poliittista keskustelua.