Hallitus ratkaisee lähiaikoina, siirretäänkö hätäkeskusten hallinto Porista Tampereelle tai Hämeenlinnaan. Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) kävi lauantaina kuuntelemassa työntekijöiden huolia Porissa. Työntekijät vastustavat hallinnon siirtoa.

– Ymmärrän sen erittäin hyvin, heillä on perheet ja kodit täällä, joten on luonnollista, että tämä keskustelu huolestuttaa. Sen takia toivon, että tässä päästään hyvin nopeasti ratkaisuun, jotta henkilöstö ei joudu kantamaan huolta epävarmuudesta tulevaisuuden suhteen, Räsänen sanoi Yle Uutisille.

Suurin osa hätäkeskusten hallinnosta sijaitsee Porissa, mutta työntekijöitä on sijoitettuna myös muille paikkakunnille. Nyt hallinto halutaan keskittää yhteen paikkaan ennen kaikkea säästösyistä.

Ministeri Räsäsen mukaan on täysin mahdollista, että hätäkeskusten hallinto keskitetään Poriin. Ministeriön asettama työryhmä kartoittaa parhaillaan erilaisia vaihtoehtoja.

Räsänen vakuutti, ettei asiassa ole tehty poliittisia päätöksiä ennakkoon. Ministeri haluaa odottaa rauhassa, että virkamiehet saavat laskelmansa ja esityksensä valmiiksi.

– Tarkoitus on tehdä päätös hyvin nopeasti sen jälkeen, kun saan pöydälleni nämä esitykset ja laskelmat, Räsänen sanoi.